Raportti osa 1/2: Suomen kansanterveyden tila ja kehitys 1990–2024 sekä tulevaisuuden skenaariot 2025–2090

Johdanto

Suomen kansanterveys on kokenut merkittäviä muutoksia vuosina 1990–2024. Väestön elinajanodote on noussut ja monien fyysisten kansantautien kuolleisuus on laskenut. Samaan aikaan mielenterveysongelmat ja niihin liittyvät sairauspoissaolot ovat yleistyneet huolestuttavasti, erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä​ yle.fi mieli.fi. 

Terveydenhuollon kuormitus ja kustannukset ovat kasvaneet elintapasairauksien ja psyykkisten ongelmien myötä. Tässä raportissa tarkastellaan historiallisia tilastoja ja trendejä 1990–2024 sekä esitetään ennustemalleja ja skenaarioita vuosille 2025–2090. 

Erityisteemoina ovat työikäisten sairauspoissaolot (erityisesti mielenterveysperusteiset), elintapasairauksien aiheuttamat kuolemat ja kustannukset, alkoholin yhteiskunnalliset kustannukset, lasten ja nuorten mielenterveysongelmat sekä väestön ikärakenteen muutos. 

Raportin lopussa kuvataan neljä vaihtoehtoista tulevaisuusskenaariota ja pohditaan keskeisiä kysymyksiä tekoälyn, kulttuurin ja terveyspolitiikan näkökulmista.

Raportti yhdistää tilastotietoa (esim. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL, Kelan ja Tilastokeskuksen aineistoja) laadulliseen analyysiin ja omiin pohdintoihin. Lisäksi huomioidaan kulttuurinen ja inhimillinen näkökulma: miten yhteiskunnan arvot, yhteenkuuluvuus, psykologiset tekijät ja päätöksenteko ovat vaikuttaneet terveyteen ja tulevat sitä muokkaamaan. Lähdeviitteet on merkitty tekstin lomaan ja lopuksi.

Raportin toiseen osaan voit tutustua tästä linkistä.

Tästä voit katsoa lyhyen introvideon raporttiin.

Raportin tekijä

Nimeni on Riku (Sanjay) Uski. Olen Suomen kansalainen, joka on kiinnostunut omasta, läheistensä ja kansansa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Olen toiminut teknologian, liikkeenjohdon konsultoinnin ja yrittäjyyden parissa monella eri toimialalla yli kahden vuosikymmenen ajan. Tavoitat minut parhaiten sähköpostilla osoitteesta sanjay@pranasan.com.

Pyydä raportti PDF:nä

Lähetä minulle sähköpostia sanjay@pranasan.com, niin saat raportin PDF-tiedostona.

Menneiden vuosien kehitys (1990–2024)

Työikäisten sairauspoissaolot

Työikäisten (yleensä määritelty 16–64- tai 25–64-vuotiaiden) sairauspoissaolojen määrä on vaihdellut taloussuhdanteiden ja työelämän muutosten mukana. 2000-luvun alussa sairauspoissaolot kasvoivat vuoteen 2008 saakka; esimerkiksi kuntasektorilla saavutettiin huippu, 19,4 poissaolopäivää per työntekijä vuonna 2008. 

Tämän jälkeen poissaolot vähentyivät: vuoteen 2015 mennessä kuntatyöntekijöiden sairauspoissaolot laskivat keskimäärin 16,5 päivään vuodessa. Lyhyet poissaolot (alle 10 päivän, joita Kela ei tilastoi) ovat yleisiä, mutta pitkät poissaolot ovat vähentyneet 2010-luvulla mm. tuki- ja liikuntaelinsairauksien osalta mtvuutiset.fi. 

Vuonna 2016 Kelan maksamaa sairauspäivärahaa sai noin 280 000 suomalaista, mikä oli vähemmän kuin vuosikymmen aiemmin ​mtvuutiset.fi. Kehitystä on selitetty mm. työhyvinvoinnin parantumisella ja työtehtävien fyysisen kuormituksen kevenemisellä. Myös taloussuhdanteilla on vaikutusta: nousukaudella myös heikompikuntoiset työllistyvät ja sairauspoissaolot lisääntyvät, kun taas taantumassa sairaimmat jäävät työmarkkinoiden ulkopuolelle eivätkä näy sairauspoissaolotilastoissa​.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuonna 2023 noin 9 % työikäisistä sai vähintään yhden päivän Kelan sairauspäivärahaa ​tttlehti.fi. Pitkät sairauslomat ovat siis harvinaistuneet. 

Huomionarvoista on, että vuosina 2020–2021 koronapandemia ei merkittävästi lisännyt sairauspoissaoloja: Kelan korvaamien sairauspäivärahapäivien määrä jopa väheni vuonna 2020 ​ttl.fi. Kuitenkin vuonna 2022 havaittiin tilapäinen piikki sairauspoissaolojen määrässä, mahdollisesti pandemian jälkivaikutuksena, ennen kuin taso palasi normaaliksi 2023.

Mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot

Viime vuosina mielenterveyden häiriöt ovat nousseet merkittäväksi työkyvyttömyyden syyksi Suomessa. Nykyisin yli kolmasosa Kelan korvaamista sairauspoissaolopäivistä perustuu mielenterveyden häiriöön ​kela.fi. Mielenterveysdiagnoosien osuus alkaneista sairauspäivärahakausista alkoi kasvaa 1990-luvulla ja erityisesti 2010-luvun loppua kohti ​mtvuutiset.fi. 

Kelan tilastojen mukaan mielenterveyden häiriöt ovat yleisin yksittäinen syy sairauspäivärahan saantiin vuonna 2023: tuolloin 100 700 henkilöä (noin joka kolmas saaja) sai sairauspäivärahaa psyykkisin perustein. Masennus ja ahdistuneisuushäiriöt ovat kärjessä diagnooseissa, ja ne vaivaavat erityisesti nuoria aikuisia ja naisia ​tttlehti.fi​ mtvuutiset.fi.

Mielenterveysperusteiset poissaolot ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Vuonna 2023 menetettiin arviolta 5,8 miljoonaa työpäivää mielenterveysperusteisten sairauslomien vuoksi, mikä vastaa 26 000 henkilötyövuotta. Kustannuksiksi menetetystä työpanoksesta on arvioitu vähintään yli miljardi euroa vuodessa.

Alla oleva kuva havainnollistaa mielenterveyssyistä johtuvien pitkien sairauspoissaolojen aiheuttamien kustannusten kehitystä viime vuosikymmeninä:

Kuvio 1: Mielenterveysperusteisten pitkien sairauspoissaolojen aiheuttamat kustannukset (menetetty työpanos) Suomessa 2010–2023 (arvio vuoden 2023 rahassa). Punainen viiva näyttää pitkien poissaolojen kustannukset ja katkoviiva sisältää myös lyhyet poissaolot arvioituna. Kuvasta nähdään, että kustannukset kääntyivät jyrkkään kasvuun vuoden 2016 jälkeen ja ovat vakiintuneet yli miljardiin euroon vuodessa.

Kela korvaa vain yli 10 arkipäivää kestävät sairauslomat, joten lyhyet poissaolot eivät näy täysimääräisesti tilastoissa. Silti on arvioitu, että jos lyhyetkin mielenterveyspoissaolot lasketaan, menetettyjä työpäiviä olisi jopa yli 7 miljoonaa vuodessa.

Trendi on ollut nouseva: vuonna 2010 mielenterveyssyyt aiheuttivat noin 0,8 miljardin euron kustannukset, kun vuonna 2020–2023 taso on yli 1,2 miljardia. 

Vasta aivan viime vuosina kasvu on tasaantunut – vuonna 2024 mielenterveysperusteisten sairauspäivärahan saajien määrä ei enää noussut edellisvuodesta ​tttlehti.fi.

Asiantuntijat arvioivat tämän johtuvan mahdollisesti työkykyä tukevista toimista tai vaihtoehtoisesti siitä, että osa työkyvyttömistä on siirtynyt työttömyyteen eikä siten näy poissaolotilastoissa ​tttlehti.fi. Joka tapauksessa mielenterveyden ongelmien kasvu työikäisessä väestössä on ollut merkittävä ilmiö 2000-luvulla.

Elintapasairauksien aiheuttamat kuolemat

Elintapasairauksilla viitataan sairauksiin, joiden esiintyvyyteen elintavoilla on suuri vaikutus – kuten sydän- ja verisuonitaudit, tyypin 2 diabetes, tietyt syövät sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Suomessa on pitkään panostettu sydänterveyden edistämiseen, ja tulokset näkyvät kuolleisuudessa. Sepelvaltimotauti on yhä merkittävä kuolinsyy, mutta kuolleisuus on laskenut dramaattisesti sitten 1970-luvun.

Työikäisten miesten sepelvaltimotautikuolleisuus on pudonnut noin viidennekseen 1970-luvun huipputasosta riskitekijöiden vähenemisen ja hoidon paranemisen ansiosta. 

Vuonna 1990 sepelvaltimotautiin kuoli tuhansia suomalaisia, mutta vuoteen 2018 mennessä sepelvaltimotautikuolemia oli enää noin 9 500 vuodessa, kun vielä 2012 määrä oli lähes 12 000. Syöpätautien osuus kuolemista on samalla noussut suhteellisesti, ja nykyään syövät kilpailevat sydäntautien kanssa yleisimpänä kuolinsyynä. On arvioitu, että noin puolet työikäisten kuolemista aiheutuu sydän- ja verisuonitaudeista, mutta tämä osuus on vähentynyt ja painopiste siirtynyt vanhempiin ikäryhmiin.

Vaikka sydänkuolleisuus on laskenut, elintapasairaudet kokonaisuutena pysyvät kansanterveyden haasteena. Ylipaino ja tyypin 2 diabetes ovat yleistyneet 1990-luvulta 2020-luvulle. Vuonna 1990 arvioitiin diabetesta sairastavan alle 5 % aikuisväestöstä, kun 2020-luvulla jo yli 10 %:lla yli 65-vuotiaista on diabetes ​kaypahoito.fi. 

Myös kohonnut verenpaine ja tuki- ja liikuntaelinongelmat (esim. nivelrikko) vaivaavat ikääntyvää väestöä. Elinajanodote on noussut huomattavasti: vuonna 1990 vastasyntyneen pojan odotettavissa oleva elinikä oli noin 72 vuotta ja tytön noin 79 vuotta; vuonna 2023 elinajanodote oli jo 79 (miehet) ja 84,2 vuotta (naiset) ​stat.fi. 

Tämä heijastaa etenkin elintapasairauksien parempaa hoitoa ja ehkäisyä. Kääntöpuolena väestön ikääntyessä elintapasairauksien absoluuttinen tapausmäärä voi pysyä suurena tai jopa kasvaa, koska yhä useampi elää korkeaan ikään ja ehtii sairastua esimerkiksi sydämen vajaatoimintaan tai diabetekseen ennen kuolemaansa.

Yhteenvetona, 1990–2024 aikana elintapasairauksien aiheuttama ennenaikainen kuolleisuus on vähentynyt, mikä on parantanut Suomen kansanterveyttä ja elinajanodotetta. Tämä kehitys selittyy mm. tupakoinnin vähenemisellä ja allopaattisen lääketieteen edistyksellä.

Kolesterolitasojen laskemiseen keskittyminen on myöskin oireiden hoitoa, ei ratkaisu. Kuitenkin väestön ikärakenteen muutos (enemmän iäkkäitä) tarkoittaa, että elintapasairaudet aiheuttavat edelleen paljon kuolemia absoluuttisesti, vaikkakin korkeammassa iässä kuin ennen. Ihmiset siis elävät elintapasairauksiensa kanssa pidempään, elämän yleisen laadun usein heikentyessä.

Elintapasairauksien aiheuttamat kustannukset

Elintapasairaudet rasittavat terveydenhuoltoa ja taloutta sekä suorin hoitokustannuksin että välillisesti (esim. työkyvyttömyys). Tyypin 2 diabeteksen kustannukset havainnollistavat tätä: tutkimusten mukaan tyypin 2 diabetesta sairastavien hoito maksoi 2,5 miljardia euroa vuonna 2017, kun vastaava kustannus vuonna 2012 oli 2,0 mrd € ​laakarilehti.fi. 

Diabeteksen hoitomenot ovat kasvaneet eliniän pidentyessä ja potilasmäärän kasvaessa. On arvioitu, että suorat hoitokulut (kuten lääkkeet, lääkärikäynnit) ovat vain noin neljännes diabeteksen kaikista kustannuksista, loput tulevat välillisistä haitoista kuten työpanoksen menetyksestä, komplikaatioista ja sosiaalikuluista ​kaypahoito.fi. Näin ollen diabeteksen kokonaiskustannus yhteiskunnalle saattaa olla luokkaa 10 miljardia euroa vuosittain, kun kaikki tekijät huomioidaan.

Myös sydän- ja verisuonitaudit aiheuttavat huomattavia kustannuksia, vaikka niiden hoito onkin kustannusvaikuttavaa. Vuonna 2018 alkoi Suomessa 11 200 sairauspäivärahakautta verenkiertoelinten sairauksien takia, ja Kela maksoi näistä yhteensä 41 miljoonaa euroa sairauspäivärahoja. Tuo vastasi noin 5 % kaikista sairauspäivistä. 

Euroopan laajuisesti CVD-tautien (cardiovascular diseases) on arvioitu maksavan huimat 169 miljardin euron vuosikulut EU-alueella – Suomen osuus tästä on väestöön suhteuttaen useita miljardeja. Kela korvaa lisäksi sydän- ja verisuonitautien lääkkeitä: vuonna 2019 noin 1,5 miljoonaa suomalaista sai korvausta SV-tautilääkkeistä ja lääkekulut olivat 191 miljoonaa € (josta Kela maksoi 102 M€).

Elintapasairauksiin luetaan myös tuki- ja liikuntaelinten (TULE) sairaudet ja krooniset keuhkosairaudet (kuten COPD tupakoinnin seurauksena). TULE-sairaudet ovat olleet perinteisesti suuri työkyvyttömyyseläkkeiden syy, mutta niiden aiheuttamat pitkät sairauspoissaolot ovat 2010-luvulla vähentyneet, osin työolojen paranemisen vuoksi ​tttlehti.fi. Silti esimerkiksi nivelrikon ja selkävaivojen hoitokulut (leikkaukset, kuntoutus) kasvavat iän myötä.

Yhteenveto kustannuksista: Suomen terveydenhuoltomenot olivat vuonna 2023 noin 25 miljardia euroa, josta huomattava osa kohdentuu elintapasairauksien hoitoon.

Diabetesliiton arvion mukaan diabetes (tyypit 1 ja 2) vie noin 15 % terveydenhuollon menoista. Sydän- ja verisuonitautien sekä syöpien hoito lohkaisevat myös merkittävät osuudet. Ennaltaehkäisevät toimet, kuten verenpaineen ja kolesterolin hallinta, ovatkin kustannusvaikuttavia investointeja, jotka voivat vähentää kalliita erikoissairaanhoidon episodi- ja laitoshoitoja.

Mikäli elintapoihin ei oltaisi panostettu, niin terveydenhuoltokulut olisivat nykyistäkin korkeammat – tästä kertoo esimerkiksi Pohjois-Karjalan projektin ja muun terveyden edistystyön onnistuminen, joka on säästänyt lukemattomia henkiä ja euroja vähentyneinä sydänkohtauksina.

Alkoholin aiheuttamat kustannukset

Alkoholi on pitkään ollut suomalaisten merkittävä terveysriski ja myös taloudellinen rasite yhteiskunnalle. Alkoholin kulutus Suomessa kasvoi 1990-luvun alun lamavuosien jälkeen, huippunaan 2000-luvun puolivälissä, ja on sittemmin hieman laskenut. 

Kuitenkin alkoholihaitat – kuten sairaudet (maksan sairaudet, haimatulehdukset, syövät), tapaturmat, väkivalta ja työkyvyttömyys – aiheuttavat suuria kustannuksia. Tuoreen selvityksen mukaan alkoholi aiheutti vuonna 2022 suomalaiselle yhteiskunnalle vähintään noin 1,4 miljardin euron kustannukset ​ttk.fi. 

Laskelma sisältää alkoholin aiheuttamista kuolemista, sairauksista ja rikoksista koituvat julkiset menot. Lisäksi pelkästään työnantajille menetetyn työpanoksen arvioitiin maksavan vähintään 500 miljoonaa € kyseisenä vuonna ​ttk.fi. Yhteensä alkoholin kokonaiskustannukset voivat siis olla luokkaa 1,9 miljardia € vuodessa (2022).

Arviot vaihtelevat: joidenkin tutkimusten mukaan terveydenhuollon suorat kustannukset alkoholisairauksista ovat noin 0,65–1,14 mrd € vuosittain riippuen laskentatavasta ​ehyt.fi​ mtvuutiset.fi. 

Erot laskelmissa johtuvat mm. siitä, miten esimerkiksi alkoholin aiheuttamia syöpätapauksia tai alkoholia taustatekijänä tapaturmissa hinnoitellaan. Siitä on kuitenkin yksimielisyys, että alkoholi aiheuttaa huomattavia menetyksiä inhimillisesti ja taloudellisesti. 

Vuonna 2021 Suomessa kirjattiin 1 720 alkoholiin suoraan liittyvää kuolemaa (alkoholiperäiset sairaudet ja myrkytykset), ja lisäksi alkoholi on myötävaikuttava tekijä monissa muissa kuolemissa (kuten tapaturmaisissa) ​ehyt.fi. 

Alkoholista aiheutuu myös työikäisten ennenaikaisia eläköitymisiä ja sairauspoissaoloja: esimerkiksi arviolta yli miljoona sairauspoissaolopäivää vuodessa johtuu alkoholista, kun lasketaan päihdepoissaolot ja alkoholin aiheuttamat muut sairaudet (kuten masennus) yhteen (tarkka luku vaihtelee arvioissa).

Huomionarvoista on, että alkoholin kulutus ja asenteet ovat hieman muuttuneet 2010-luvulla: nuorten juominen on vähentynyt ja koko väestön kulutus per capita on laskenut huippuvuosista.

Tämä voi jatkossa näkyä haittojen pienenemisenä, mikäli trendi jatkuu. Toistaiseksi kuitenkin alkoholi on yhä merkittävä kansanterveysongelma, jonka juurisyihin – kuten päihdekulttuuriin, mielenterveysongelmien itsehoitoon alkoholilla sekä sosiaalisiin ongelmiin – on vaikea puuttua.

Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat

Viime vuosikymmeninä on herätty siihen, että Suomessa on meneillään lasten ja nuorten mielenterveyskriisi ​yle.fi. Eri tutkimusten mukaan noin 20–25 % nuorista kärsii jostakin mielenterveyden häiriöstä jossain elämänsä vaiheessa, ja mielenterveyden häiriöt ovat yleisimpiä koululaisten ja nuorten aikuisten sairauksia ​thl.fi. 

Tilastot ja kyselyt piirtävät hälyttävää kuvaa: THL:n Kouluterveyskysely 2023 paljasti, että noin joka kolmas yläkoulu- ja toisen asteen tyttö koki ahdistuneisuutta tai masennusoireita, jotka haittaavat toimintakykyä, ja pojistakin noin joka viides ​yle.fi. Tyttöjen tilanne on erityisen huolestuttava – ahdistuneisuus on lisääntynyt muutamassa vuodessa yli 11 prosenttiyksikköä tutkimuksissa ​yle.fi.

Nuorten mielenterveyden ongelmien yleistyminen näkyy myös palvelujärjestelmässä. Erikoissairaanhoidon nuorisopsykiatrian käyntimäärät ovat kasvaneet jyrkästi. MIELI ry:n mukaan Uudellamaalla lähes 10 % 13–17-vuotiaista oli psykiatrisen hoidon piirissä vuonna 2016 ​mieli.fi. 

Koko maassa nuoret käyttävät huomattavasti enemmän mielialalääkkeitä kuin 2000-luvun alussa ​mieli.fi. Alle 30-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeet mielenterveyssyistä ovat kaksinkertaistuneet 2000-luvun alusta vuoteen 2018 ​mieli.fi. Nuorten naisten itsemurhien määrässä nähtiin huolestuttava piikki vuonna 2021 (kasvu lähes 20 %)​ mtvuutiset.fi.

Syitä nuorten pahoinvointiin on monia. Tutkijat viittaavat mm. koronapandemian vaikutuksiin: koulujen sulkeminen ja sosiaalisen elämän rajoitukset lisäsivät ahdistusta ja vaikeuttivat osalla nuorista paluuta normaaliin arkeen ​yle.fi. 

Myös sosiaalinen media ja digitaalinen kuormitus nostetaan esiin – jatkuva some-läsnäolo voi lisätä riittämättömyyden tunteita ja ahdistusta​ yle.fi. Muita tekijöitä ovat mm. koulupaineet, kilpailu, ilmastoahdistus ja yhteiskunnan epävarmuudet. Mielenterveyspalveluiden saatavuus ei ole pysynyt tarpeen perässä: avohoidon resurssipula ja pitkät jonot erikoishoitoon vaikeuttavat tilanteen korjaamista.

On kuitenkin myönteistä, että leimautumisen pelko on vähentynyt ja nuoret puhuvat ongelmistaan avoimemmin ​yle.fi. Tämä on lisännyt tuen hakemista – mikä osaltaan näkyy tilastojen kasvuna.

Kokonaisuutena 1990–2024 välillä lasten ja nuorten mielenterveysongelmien tunnistaminen on parantunut, mutta itse ongelmat ovat lisääntyneet nopeammin kuin pystytään hoitamaan. Ilmiö on nostanut esiin tarpeen panostaa ennaltaehkäisyyn kouluissa, matalan kynnyksen keskusteluapuun (esim. Sekasin-chat) sekä koko yhteiskunnan tasolla nuorten hyvinvoinnin tukemiseen.

Väestön ikärakenteen kehitys 1990–2024

Suomen väestö ikääntyy nopeasti. Jo 1990-luvulla alettiin puhua ”ikäpommin” tikittämisestä, kun suuret ikäluokat (1940-luvun lopulla syntyneet) lähestyivät eläkeikää. Vuonna 1990 Suomen väkiluku oli noin 5 miljoonaa, josta yli 65-vuotiaita noin 12–13 %. 

Vuoden 2024 lopussa väkiluku oli 5,637 miljoonaa ​fi.wikipedia.org, ja 65 vuotta täyttäneiden osuus oli noussut 23,6 %:iin samalla kun lasten (0–14 v) osuus oli laskenut 14,6 %:iin ​stat.fi. 

Työikäisten (15–64 v) osuus väestöstä oli pudonnut vuoden 1990 noin 66 %:sta noin 62 %:iin vuonna 2024 ​stat.fi. Alla oleva väestöpyramidi havainnollistaa ikärakenteen muutosta:

Kuvio 2: Suomen väestöpyramidi 31.12.2020. Sininen palkki = miehet, punainen = naiset. Horisontaalinen pituus kuvaa kunkin ikävuoden väestömäärää. Pyramidi osoittaa, että nuoremmissa ikäluokissa (alle ~25 v) on kapeammat ikäluokat kuin keski-iässä olevissa, mikä johtuu 2010-luvun alentuneesta syntyvyydestä. Huippu oikealla näyttää iäkkään väestön (naisten enemmistö korkeissa ikäluokissa). Lähde: Tilastokeskus.

Historiallisesti Suomen väestö oli vielä 1950-luvulla hyvin nuori: vuonna 1950 alle 15-vuotiaita oli 30 % ja yli 65-vuotiaita vain noin 6 % ​stat.fi. Sittemmin alhaisempi syntyvyys ja parempi elinikä ovat kääntäneet pyramidin muotoa.

Keskimääräinen ikä on noussut: miesten keski-ikä oli vuonna 1990 noin 35 vuotta ja naisilla 38 vuotta; vuonna 2024 luvut olivat miehillä 42,7 ja naisilla 45,2 vuotta ​stat.fi. 

Suuret ikäluokat (nykyisin 75–80-vuotiaat) ovat kasvattaneet vanhemman väestön määrää voimakkaasti 2000-luvulla. Yli 85-vuotiaiden osuus nousi 1,5 %:sta (vuonna 2000) jo 3 %:iin vuoteen 2024 mennessä ​stat.fi. Absoluuttisesti yli 85-vuotiaita oli v. 1990 noin 30 000, kun 2024 heitä oli jo liki 170 000 henkeä.

Muutoksen taustalla on ennen kaikkea syntyvyyden lasku. Suomen kokonaishedelmällisyysluku pysytteli 1990-luvulla ~1,7 tasolla ja 2000-luvun alussa ~1,8:ssä (pieni nousu huipentui 2010 lukemaan 1,87). 

Tämän jälkeen syntyvyys laski ennätyksellisen alas: vuonna 2019 kokonaissyntyvyys oli vain 1,35 ja vuonna 2023 enää noin 1,25 lasta naista kohden, mikä on historiallisen alhainen taso ​fi.wikipedia.org. 

Syntyneiden määrä putosi 2010-luvulla ~60 000:sta alle 45 000:een vuodessa ​stat.fi. Ilman nettomaahanmuuttoa Suomen väestö olisi jo vähentynyt. Nettomaahanmuutto (noin +15 000–20 000 henkeä/v viime vuosina) on pitänyt väkiluvun lievässä kasvussa, mutta ikärakennetta se nuorentaa vain rajallisesti.

Yhteenvetona 1990–2024: Suomen väestö on vanhentunut merkittävästi. Huoltosuhde (työikäisten määrä suhteessa ei-työikäisiin) on heikentynyt, mikä asettaa paineita taloudelle ja palveluille. Lapsia ja nuoria on suhteellisesti vähemmän, mikä heijastuu esimerkiksi koulujen ja harrastusten maailmaan. Toisaalta ikääntyneiden määrä on kasvanut, mikä lisää mm. terveydenhuollon ja hoivan tarvetta. Nämä väestölliset muutokset luovat lähtökohdat seuraavien vuosikymmenten skenaarioille.

Tulevaisuuden skenaariot (2025–2090)

Tulevaisuuden kehityskulkuja tarkastellaan neljän eri skenaarion avulla. 

Nämä skenaariot ovat: 

1) Nykytilan jatkuminen oirekeskeisellä mallilla, 

2) Ennaltaehkäisevän ja holistisen terveysmallin käyttöönotto, 

3) Tekoälyn laaja hyödyntäminen terveydenhuollossa, sekä 

4) Holistisen ihmiskeskeisen mallin ja tekoälyn yhdistelmä. 

Skenaariot eivät ole tarkkoja ennusteita, vaan mahdollisia kehityspolkuja, jotka auttavat hahmottamaan ääripäitä ja yhdistelmiä. 

Kaikissa skenaarioissa hyödynnetään oletuksia väestöennusteesta vuoteen 2090: oletamme, että ilman merkittäviä muutoksia syntyvyys pysyy matalana (noin 1,3–1,4), elinajanodote jatkaa hidasta nousuaan, ja maahanmuutto määrittää pitkälti väestön koon kehityksen. 

Tilastokeskuksen ennusteiden mukaan Suomen väkiluku kääntyy laskuun 2030-luvulla nykyisellä syntyvyydellä, ja vuonna 2070 meillä olisi noin 400 000 yli 65-vuotiasta enemmän kuin nyt ​yle.fi. Tämä luo taustan kaikille skenaarioille.

Skenaario 1: Nykytila jatkuu (oirekeskeinen malli)

Tässä skenaariossa terveydenhuoltojärjestelmä ja yhteiskunnan toimintatavat säilyvät pääosin ennallaan seuraavat vuosikymmenet. Hoito on jatkossakin pitkälti oirekeskeistä ja reaktiivista: resursseja keskitetään sairauksien hoitoon niiden jo puhjettua, eikä terveyden edistämisessä tapahdu suuria uudistuksia. 

Allopaattinen (länsimainen) lääketiede on yhä hallitseva paradigma, eikä siihen yhdistetä laajasti vaikkapa perinteisiä tai täydentäviä hoitomuotoja. Ennaltaehkäiseviä palveluita lisätään vain marginaalisesti.

Terveyskäyttäytymisessä ja kulttuurissa ei tapahdu jyrkkää muutosta, vaan esimerkiksi ravitsemus, liikunta ja päihdetottumukset kehittyvät jatkossakin nykytrendien mukaisesti (lievää parannusta joillain osa-alueilla, heikennystä toisilla).

Miten tämä vaikuttaa terveyteen ja talouteen? Oirekeskeinen malli pitkällä aikavälillä tarkoittaa, että kroonisia sairauksia hoidetaan tehokkaammin, mutta niiden esiintymiseen ei puututa riittävästi.

Väestön ikääntyessä tämä johtaa korkeisiin kustannuksiin: esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen potilasmäärä voi edelleen nousta, samoin syöpien ja muistisairauksien määrät.

Terveydenhuollon menot kasvavat BKT-osuutena, mahdollisesti yli kestävien rajojen, ellei rahoitusta lisätä merkittävästi. Työikäisten pieneneminen yhdistettynä korkeaan sairastavuuteen heikentää huoltosuhdetta entisestään – yhä pienempi joukko rahoittaa kasvavia hoivamenoja. 

Mielenterveysongelmat jatkuvat korkealla tasolla: jos mitään erityistoimia ei tehdä, joka vuosi sadattuhannet työikäiset ovat poissa työstä masennuksen tai ahdistuksen takia ​tttlehti.fi.

Tämän skenaarion loppupuolella (2060–2080-luvuilla) saatetaan nähdä työelämässä krooninen työvoimapula, kun sekä väestöä on vähemmän että suuri osa siitä on sairastavuuden vuoksi poissaolevana. Eläkeikää todennäköisesti nostetaan edelleen (esim. 70 ikävuoden yli) kansantalouden paineiden vuoksi.

Kulttuurisesti skenaario 1 merkitsee, että terveyskäyttäytymisessä ei tapahdu radikaalia muutosta. Ihmiset tiedostavat elämäntapojen merkityksen ehkä hieman nykyistä paremmin, mutta arjen kiire, stressi ja suorituskeskeisyys estävät monia panostamasta hyvinvointiinsa. 

Psykologinen kuorma saattaa jopa kasvaa, jos yhteiskunnan kilpailu kovenee työvoimapulan oloissa – jolloin mielenterveysongelmat ruokkivat itseään. Alkoholin kulutus voi laskea hieman nuoremman sukupolven myötä, mutta toisaalta esimerkiksi yksinäisyys voi johtaa päihteiden käyttämiseen turruttamiskeinona monilla. 

Yhteisöllisyyden puute voi korostua, jos yhteiskunta individualisoituu edelleen. Tämä skenaario siis jatkaisi monia nykyisiä negatiivisia trendejä: kansanterveys kehittyy epätasa-arvoisesti (osa väestöstä pärjää hyvin, mutta heikoimmassa asemassa olevien terveys voi jopa heiketä ​mieli.fi​mieli.fi ja terveydenhuollon kuorma kasautuu kalliisti hoidettaviin ongelmiin.

Johtopäätös skenaario 1: Oirekeskeinen järjestelmä pitkällä aikavälillä on kestämätön taloudellisesti ja inhimillisesti. Se johtaa tilanteeseen, jossa hoidamme yhä enemmän sairauksia yhä kalliimmalla, mutta emme pysty parantamaan väestön kokonaisterveyttä merkittävästi. Terveyserot voivat kärjistyä. Tämä skenaario alleviivaa sitä, että ”business as usual” ei ehkä riitä, kun edessä on ikääntyvä väestö ja monimutkaisia terveyshaasteita.

Skenaario 2: Ennaltaehkäisevä ja holistinen terveysmalli

Tässä skenaariossa Suomi tekee 2020–2030-luvuilla merkittävän suunnanmuutoksen terveyspolitiikassa ja -kulttuurissa. Otetaan käyttöön ennaltaehkäisevä ja holistinen terveysmalli, jossa fyysinen, psyykkinen ja jopa henkinen hyvinvointi nähdään kokonaisuutena. 

Terveysjärjestelmää uudistetaan painottamalla perus- ja ehkäiseviä palveluja: esimerkiksi jokaiselle kansalaiselle tarjotaan säännöllisiä hyvinvointitarkastuksia, mielenterveysseulausta ja elintapaohjausta. 

Perinteisen lääketieteen rinnalle suhtaudutaan avoimemmin täydentäviin menetelmiin, mikäli niiden vaikuttavuus on näyttöön perustuvaa. Ayurveda, jooga, meditaatio ja mindfulness, luontoterapia, ravitsemusneuvonta ja muut ei-lääkehoidot integroidaan osaksi hoitopolkuja.

Ajatuksena on, että ihmistä hoidetaan kokonaisvaltaisesti (body-mind-spirit), ei vain oire kerrallaan. Psykologinen ja sosiaalinen ulottuvuus otetaan vakavasti: esimerkiksi pitkäaikaissairaalle tarjotaan myös mielenterveystukea ja sosiaalista kuntoutusta (yhteyttä ihmisiin) fyysisen hoidon ohella.

Mitä vaikutuksia skenaariolla 2 olisi? 

Pitkällä aikavälillä ennaltaehkäisevä malli voisi parantaa kansanterveyttä merkittävästi. Jos elämäntapasairauksien riskitekijöihin puututaan ajoissa, uusien diabetestapausten määrä voi kääntyä laskuun 2030-luvulta alkaen. Esimerkiksi THL:n arvioiden mukaan tehokkaalla elintapa-interventiolla voitaisiin säästää miljardeja euroja diabeteksen kustannuksissa tulevina vuosikymmeninä. 

Sydän- ja verisuonitautien kohdalla ehkäisevä työ (ruoka-aineiden perusteeton demonisointi esim. rasvojen ja suolan osalta, tupakoinnin lähes täydellinen eliminointi, liikunnan lisääminen, tulehduksen laskeminen, terveellisen elämän palkinta) voisi edelleen laskea kuolleisuutta, vaikka ikääntyminen sitä toisaalta nostaa. 

Mielenterveyden osalta holistinen kulttuurimuutos voisi kääntää trendiä: jos yhteiskunta panostaa mielenterveyskasvatukseen kouluissa, mielenterveyspalveluiden saatavuuteen ja esimerkiksi yksinäisyyden torjuntaan, nuorten ja aikuisten mielenterveysongelmien yleistyminen saattaa pysähtyä tai vähentyä. Kuvitellaan, että vuonna 2040 mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot olisivatkin laskeneet vaikka 20 % vuoden 2024 tasosta – tämä toisi takaisin satoja tuhansia työpäiviä ja helpottaisi työvoimapulaa.

Holistinen malli voi myös tuoda taloudellisia säästöjä pitkällä tähtäimellä. Vaikka alkuun täytyy investoida ennaltaehkäisyyn (esim. palkata lisää terveydenhoitajia, mielenterveysammattilaisia peruspalveluihin, kouluttaa ja tuoda holisitisen terveyden osaajia sekä jooga-opettajia sekä liikuntaterapeutteja osaksi hoitotiimejä), nämä panostukset maksavat itsensä takaisin vähentyvinä erikoissairaanhoidon kuluina.

Esimerkiksi jos masennus saadaan hoidettua holistisella terapialla ja yhteisöllisillä keinoilla, vältytään kalliilta sairauslomilta ja lääkityskuluilta. Sairauksien ehkäisy pidentää tervettä työikää, mikä on kriittistä huoltosuhteen kannalta.

Kulttuurisesti skenaario 2 merkitsisi varsin suurta muutosta suomalaisessa ajattelussa. Yhteiskunnassa alettaisiin korostaa ”terveys on elämäntapa” -ideologiaa. Työpaikoilla kannustetaan liikkumaan ja pitämään palautumista yllä, kouluissa opetetaan tunnetaitoja ja stressinhallintaa. 

Yhteys, rakkaus ja merkityksellisyys nostetaan keskiöön: huomataan, että ihmisten kokema yhteenkuuluvuus ja tarkoitus elämässä vaikuttavat suoraan terveyteen. Esimerkiksi tutkimuksethan osoittavat, että yksinäisyys on yhtä suuri kuolleisuuden riskitekijä kuin tupakointi ​mieli.fi. 

Tässä skenaariossa strategioita rakennetaan tämän tiedon varaan. Voisi kuvitella, että 2050-luvun Suomessa lääkärin vastaanotolla saatetaan kirjoittaa ”yhteisöreseptejä” – eli ohjata potilas vaikkapa mukaan johonkin yhteisölliseen toimintaan – pelkkien lääkereseptien lisäksi.

Mahdolliset haasteet: Holistinen malli vaatii merkittävää kulttuurinmuutosta ja johtajuutta. Päätöksenteossa pitäisi uskaltaa ajatella pitkäjänteisesti yli vaalikausien. Panostukset ennaltaehkäisyyn tuottavat säästöjä ehkä vasta 10–20 vuoden päästä, mikä politiikassa on vaikea perustella, ellei löydy yhteistä ymmärrystä asiasta. 

Tarvitaan myös alan ammattilaisten koulutusta uuteen ajatteluun: johtajien, lääkäreiden, hoitajien ja terapeuttien on opittava tekemään aidosti yhteistyötä yli tieteenalarajojen (biolääketiede, psykologia, sosiaalityö, ravitsemus, liikuntatiede jne.).

Jos tämä onnistuu, Suomi voisi olla vuonna 2090 edelläkävijämaa, jossa väestö ikääntyy terveemmin: vaikka yli 80-vuotiaita on ennätysmäärä, he ovat toimintakykyisempiä ja vähemmän sairaalahoidon tarpeessa kuin aiempien sukupolvien vanhukset.

Skenaario 3: Tekoälyn laaja käyttöönotto terveydenhuollossa

Kolmannessa skenaariossa teknologia – erityisesti tekoäly (AI) – on keskeisessä roolissa terveydenhuollon ja hyvinvoinnin muokkaajana. Oletetaan, että 2020-luvun puolivälistä alkaen Suomi investoi voimakkaasti digitaaliseen terveyteen ja tekoälysovelluksiin.

Tekoäly otetaan laajasti käyttöön diagnoosien tukena, hoidon suunnittelussa, resurssien optimoinnissa ja jopa suoraan kansalaisille suunnattuina terveystyökaluina. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi: sairaaloissa AI lukee röntgen- ja magneettikuvat ja tunnistaa kasvaimet sekä muut poikkeamat paremmin ja nopeammin kuin ihmisradiologi; terveyskeskuksissa chatbotit tekevät esitriagoinnin potilaille ja antavat hoitosuosituksia; jokaisella kansalaisella on puhelimessaan henkilökohtainen ”terveys-PA” (personal assistant), joka seuraa jatkuvasti hyvinvointidataa (syke, unta, verensokeri tms. wearable-laitteista) ja neuvoo elämäntapavalinnoissa reaaliajassa. 

Tekoälyn avulla voidaan myös ennakoida sairastumisriskejä: isot terveystietoaineistot (genomiikka, elintavat, sairauskertomukset) syötetään algoritmeihin, jotka tunnistavat esimerkiksi kenellä on korkea riski sairastua diabetekseen tai masennukseen seuraavan 5 vuoden aikana.

Vaikutukset: Parhaassa tapauksessa tekoäly mullistaa hoidon tehokkuuden ja tarkkuuden. Diagnoosit voivat nopeutua ja muuttua tarkemmiksi – AI ei ”unohda” harvinaista oireyhtymää kuten ihminen saattaisi. Hoito voidaan personoida: esimerkiksi syöpähoidoissa AI löytää kullekin potilaalle todennäköisimmin tepsivän lääkeyhdistelmän laajasta tutkimustiedon massasta muutamassa sekunnissa. 

Resurssien käyttö tehostuu: AI voi optimoida sairaaloiden leikkaussaliaikataulut, henkilöstön työvuorot ja jopa ennustaa potilasmäärien vaihteluita (esimerkiksi influenssa-aallon alkaessa järjestelmä hälyttää lisäkapasiteettia). 

Tämä kaikki voi säästää rahaa ja auttaa selviämään niukkenevasta työvoimasta – kun robotiikka ja automaatio hoitavat osan tehtävistä, yksi hoitaja tai lääkäri pystyy palvelemaan isompaa joukkoa potilaita. Tekoälyn pitää myös vapauttaa ammattilaisten aikaa rutiinityöstä (kirjaaminen, tiedonhaku), jolloin he voivat keskittyä inhimilliseen kohtaamiseen asiakkaan kanssa.

Kansanterveyden kannalta AI-skenaariossa on sekä positiivisia että negatiivisia mahdollisuuksia.

Positiivista on, että sairauksia voidaan ehkäistä ja hoitaa aiempaa paremmin datan voimalla. Esimerkiksi jos jokainen saa varoituksen älypuhelimeensa ennen kuin verenpaine on vaarallisesti koholla tai mieliala laskenut masennuksen kynnykselle, ihmiset voivat hakea apua aiemmin. 

AI-avusteinen terveysneuvonta saattaa motivoida joitain tekemään parempia elämäntapavalintoja – esimerkiksi pelillistetty palaute, jossa tekoäly kannustaa liikkumaan enemmän juuri sinulle sopivalla tavalla. Ihmisiä voidaan myös palkita terveyttä edistävistä valinnoista. 

Toisaalta riskinä on ihmiskontaktin väheneminen: jos luotetaan liikaa teknologiaan, potilas-lääkärisuhteen hoitava, empaattinen elementti voi kärsiä. Tutkimukset osoittavat, että hoitosuhteella ja luottamuksella on itsessään parantavaa vaikutusta; jos tulevaisuuden ihminen näkee enemmän botteja kuin ihmisiä terveydenhuollossa, tunnetko olevasi kuulluksi tullut? 

Tämä voi vaikuttaa hoitojen sitoutumiseen ja esimerkiksi mielenterveyspalveluissa tekoäly ei kenties pysty täysin korvaamaan terapeuttista ihmiskontaktia.

Myös etiikka ja tietosuoja ovat iso kysymys. Laajamittainen terveystiedon keruu ja AI:n käyttö nostavat huolia: kuka omistaa terveystietosi? Onko yksityisyys turvattu, vai vuotavatko arkaluontoiset tiedot jonnekin?

Jos AI tekee hoitosuosituksen, mutta potilas kärsii vahinkoa (esim. väärä diagnoosi), kuka on vastuussa – tekoälyä kun ei voi viedä oikeuteen. Lainsäädäntöä tarvitaan, ja toivottavasti Suomi ja EU laativatkin selkeät puitteet (esim. EU:n tekoälyasetus) tämän skenaarion edetessä.

Yhteenveto skenaario 3: Tekoälyn laaja käyttöönotto toisi potentiaalisesti isoja terveysvoittoja: tehokkuutta, tarkkuutta ja kustannussäästöjä, mitä Suomen terveydenhuolto kipeästi tarvitsee väestön ikääntyessä. Se voi auttaa pitämään palvelut laadukkaina, vaikka veronmaksajien määrä suhteessa hoivan tarvitsijoihin vähenee. 

Avain on kuitenkin siinä, miten tekoäly otetaan käyttöön: pelkkä teknologia ei itsessään ratkaise ongelmia, ellei prosesseja ja koulutusta muuteta rinnalla. Tarvitaan myös kansalaisten luottamusta teknologiaan. Skenaario 3 ilman holistista ihmiskeskeisyyttä voisi jäädä kylmäksi – ihmiset saattavat kapinoida, jos kokevat saavansa ”koneellista” hoitoa.

Tästä pääsemmekin skenaarioon 4.

Skenaario 4: Holistinen malli ja tekoäly yhdessä

Neljäs skenaario yhdistää edellä kuvatut lähestymistavat: Suomi onnistuisi sekä kulttuurisessa murroksessa kohti holistisempaa, ennaltaehkäisevää terveysmallia että hyödyntäisi tekoälyteknologiaa tukemaan tätä muutosta. Tässä visiossa teknologia ei korvaa inhimillisyyttä, vaan vapauttaa enemmän aikaa aidolle kohtaamiselle. 

Esimerkiksi tekoäly hoitaa taustalla potilaan tietojen analysoinnin, alustavan diagnoosiehdotuksen ja byrokratian, jolloin holistiseen hoitoon koulutettu lääkäri tai hoitaja voi keskittyä kuuntelemaan potilasta empaattisesti ja luomaan hoitosuhteen. AI toimii ikään kuin ”ylimääräisenä älynä” tiimissä, mutta ihminen on aina viime kädessä päätöksenteossa ja vastaa hoidon sovittamisesta potilaan arvoihin ja elämäntilanteeseen.

Holistis-teknologisessa skenaariossa ennaltaehkäisevä työ tehostuu entisestään AI:n avulla. Voidaan kuvitella esimerkiksi, että kansalaisen terveys-PA (persoonallinen tekoälyavustaja) tietää kalenteristasi ja stressitasostasi, ja osaa ehdottaa sinulle vaikka rentoutusharjoitusta tai joogatuntia, kun huomaa sinun kuormittuneen. 

Samoin terveys-PA voi muistuttaa ottamaan yhteyttä ystävään tai perheeseen, jos olet ollut pitkään yksin – siis myös huolehtia yhteyden, rakkauden ja merkityksen tarpeista, ei vain fyysisistä suureista.

Tällainen kehitys on tietysti spekulatiivista, mutta teknisesti mahdollista kehittyneiden algoritmien aikakaudella. Tässä skenariossa on erittäin tärkeää myös ohjata ja muistuttaa ihmistä kohtaamaan ihmiset ja itsensä ilman modernia teknologiaa.

Vaikutukset kansanterveyteen olisivat tässä skenaariossa potentiaalisesti parhaat mahdolliset. 

Säännöllinen datalla tuettu ennaltaehkäisy vähentää uusien kroonisten tautien ilmaantuvuutta. Ihmiset elävät entistä pidempään terveinä, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että vaikka elinajanodote nousee reilusti yli 85 vuoden vuosisadan loppuun mennessä, myös terveiden elinvuosien osuus kasvaa.

Ihmiset voivat jäädä eläkkeelle hyväkuntoisina, ja moni pystyy halutessaan osallistumaan työelämään tai vapaaehtoistyöhön vielä 70- ja 80-kymppisinä. Tämä helpottaa huoltosuhdehaastetta – aktiiviset seniorit eivät ole vain kuluerä, vaan voimavara yhteiskunnalle.

Mielenterveysongelmien osalta skenaario 4 loisi olosuhteet, jossa apua on saatavilla juuri oikeaan aikaan oikeassa muodossa. Yhdistelmä voisi olla esimerkiksi: nuori, joka kokee ahdistusta, saa heti mobiilisovelluksen kautta yhteyden sekä vertaisryhmään että ammattilaiseen (ihmiseen), ja tekoäly taustalla seuraa hänen vointiaan (esim. analysoi puhetta/päiväkirjamerkintöjä) ja hälyttää lisäapua jos tilanne pahenee. 

Tällöin emme näkisi nykyisen kaltaista tilannetta, jossa nuoret jäävät yksin jonottamaan psykologia kuukausiksi. Tavoitteena olisi ennakoiva mielen hyvinvoinnin hoito – mikä todennäköisesti vähentäisi itsemurhia ja syrjäytymistä.

Tämäkin esimerkki on oireiden hoitoon keskittyvä, mutta samalla näiden tarve todennäköisesti vähenisi, sillä lasten ja nuorten vanhempien oman voinnin ja ymmärryksen kasvaessa myös lapset voisivat paremmin. 

Talous ja kustannukset: Vaikka skenaario 4 vaatisi suuria alkuinvestointeja (teknologia, järjestelmämuutokset, koulutus, kulttuurimuutos), lopputuloksena terveydenhuolto voisi toimia erittäin kustannusvaikuttavasti. 

Kuvitellaan, että tekoälyn ja ennaltaehkäisyn ansiosta esimerkiksi sydäninfarktien määrä puolittuu vuoteen 2050 mennessä verrattuna nykylinjaan – säästöä tulee sekä sairaalahoidoissa että ennenaikaisen menetyksen välttämisessä (ihmiset pysyvät työkykyisinä pidempään). 

Samoin, jos alkoholismin ja muiden riippuvuuksien psykologisiin juuriin puututaan ja yhteisöllisyys lisääntyy, alkoholin haitat voivat radikaalisti vähentyä: miljardien kustannus saattaa kutistua murto-osaan vuosisadan puoliväliin mennessä. 

Yhteisöllisyyttä ja yhteyttä voidaan lisätä rakentamalla strategisesti uudenlaisia asuinkeskuksia yhteisyöllisyyden ympärille pk-seudun ja muiden suurien kaupunkien ulottuville jopa 100-200km päähän. Nopeat runkoverkkoyhteydet luotijunalla tai vastaavalla teknologialla yhteisöllisistä asuinyhteisöistä suurempiin kaupunkeihin saisi ihmiset kiinnostumaan uudelleen luonnonläheisemmästä elämästä, luopumatta yhteydestä kaupunkielämään. Voisimme luoda uusia tällaisia asuinkeskuksia ja elvyttää näivettyviä kuntia rohkeasti uuteen malliin.

Tämä skenaario antaisi myös tilaa syntyvyyden mahdolliselle elpymiselle: kun ihmiset kokevat yhteiskunnan mielekkääksi ja turvalliseksi, he ehkä uskaltavat hankkia lapsia enemmän (tästä lisää alla kysymysosiossa).

Haasteita: Vaikka tämä skenaario on ihanteellinen, sen toteutus on monimutkainen. On yhdistettävä kaksi isoa muutosta – kulttuurinen ja teknologinen – hallitusti. Tarvitaan poikkisektoraalista yhteistyötä: terveyssektori, teknologia-ala, koulutusjärjestelmä ja poliittiset päättäjät saman vision taakse.

On myös huolehdittava, että kaikki pysyvät mukana murroksessa, ettei synny uutta eriarvoisuutta: heikoimmassa asemassa olevatkin on saatava uuden mallin piiriin (esim. vanhus, joka ei osaa käyttää älypuhelinta – hänellekin on tarjottava hyödyt toisenlaisella lähestymistavalla).

Johtopäätös skenaario 4: Mikäli Suomi pystyisi yhdistämään ennaltaehkäisevän, ihmislähtöisen terveysajattelun ja kehittyneen tekoälyn tuomat edut, kansanterveyden tulevaisuus olisi valoisin mahdollinen. Vuonna 2090 voisimme nähdä yhteiskunnan, jossa kansalaiset – niin nuoret kuin vanhat – kokevat olonsa turvalliseksi, terveeksi ja merkitykselliseksi.

Terveydenhuolto olisi taustalla vahvana turvaverkkona, mutta ihmiset myös itse ylläpitäisivät terveyttään arjen kulttuurin kautta. Tällaisessa Suomessa kansanterveys olisi kestävällä pohjalla taloudellisesti, ja Suomi voisi toimia mallina maailmalle.

Keskustelu ja johtopäätökset

Yllä hahmotellut skenaariot valottavat eri reittejä, joita pitkin Suomen terveys ja hyvinvointi voivat edetä. Todellisuus lienee sekoitus skenaarioita – esimerkiksi teknologia kehittyy varmasti, mutta sen vaikutus riippuu siitä, panostetaanko samalla ennaltaehkäisyyn ja inhimilliseen näkökulmaan. Seuraavaksi tarkastellaan muutamia isoja kysymyksiä ja pyritään vastaamaan niihin tutkimustiedon ja edellä esitetyn analyysin pohjalta.

Miten tekoäly vaikuttaa terveydenhuoltoon ja hyvinvointiin eri käyttöönoton tasoilla?

Tekoälyn vaikutus riippuu sen käyttöasteesta ja tavasta. 

Rajallinen käyttöönotto (esim. vain joissain toiminnoissa) tuo jo hyötyjä: yksittäisissä diagnooseissa ja prosesseissa saadaan tehokkuutta, mutta kokonaiskuva terveydenhuollosta ei muutu paljoa. 

Laajamittainen käyttöönotto – kuten skenaariossa 3 – voi mullistaa palvelut. Hyötyinä ovat parempi ennakointi, yksilöllisempi hoito ja resurssien säästö. Esimerkiksi tekoälyn on todettu tunnistavan ihosyöpiä kuvista dermatologeja tarkemmin tietyissä tutkimuksissa, mikä voisi parantaa syövän varhaistoteamista ja potilaiden selviytymistä. 

Toisaalta liiallinen nojaaminen tekoälyyn voi aiheuttaa sudenkuoppia: jos AI-järjestelmä on koulutettu puutteellisella datalla, se voi ylläpitää tai pahentaa biasia (esim. jättää huomiotta jonkin vähemmistön erityisongelmat). Käyttöönoton tasoilla on siis löydettävä tasapaino. 

Paras vaikutus saadaan, kun ihmisen asiantuntemus ja tekoälyn laskentateho yhdistetään (augmented intelligence). Tutkimusviitteet tukevat tätä: tekoäly on hyvä renki mutta huono isäntä, eli sen tulee tukea terveydenhuollon ammattilaisia, ei korvata kriittistä inhimillistä päätöksentekoa täysin.

Psyykkiseen hyvinvointiin tekoäly voi tuoda apua esimerkiksi kognitiivisena tukena (chatbotit terapeuttien apuna) tai mielen hyvinvoinnin sovelluksina. Eräät nuorille suunnatut tekoälypohjaiset mielenterveystuet (kuten Wysa-chatbot) ovat näyttäneet lupaavia tuloksia ahdistuksen lievittämisessä. 

Kuitenkin asiantuntijat korostavat, että ihmistyön tarve ei katoa: tekoälyn rooli on enemmänkin tuoda palveluita laajemman joukon ulottuville ja tehostaa prosesseja ​yle.fi. Eri käyttöönoton tasoilla vaikutus hyvinvointiin on siis aste-ero: matalalla tasolla tekoäly on vain taustatekniikka, korkealla tasolla se voi olla keskeinen terveyden tuottamisen väline. 

Kaikilla tasoilla on huolehdittava eettisyydestä, tietosuojasta ja koulutuksesta, jotta tekoälyn vaikutus on positiivinen. Mikäli tekoälyn käyttöä hyödynnetään vain tehostamiseen ihmiskohtaamisen kustannuksella, kokonaisvaikutukset ovat todennäköisesti negatiiviset pitkällä aikajänteellä.

Miten oirekeskeinen järjestelmä vaikuttaa pitkällä aikavälillä terveyteen ja talouteen?

Oirekeskeinen, reaktiivinen järjestelmä – jossa hoidetaan sairauksia jälkikäteen eikä panosteta juurisyihin – johtaa pitkällä aikavälillä korkeaan sairastavuuteen väestössä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijat ovat todenneet, että nykyinen painotus korjaaviin palveluihin ei ole kestävä, koska väestö ikääntyy ja esimerkiksi mielenterveyden ongelmat kuormittavat koko palvelujärjestelmää ​mieli.fi. 

Pitkällä aikavälillä oirekeskeinen malli tulee erittäin kalliiksi: jokainen hoitamatta jäänyt ehkäisevä toimenpide kostautuu moninkertaisina erikoissairaanhoidon kuluina myöhemmin. Esimerkiksi yksi sydäninfarkti maksaa akuuttihoitona ja mahdollisena työkyvyttömyytenä kymmeniä tuhansia euroja, kun taas verenpaineen elämäntapaohjauksella ja tarvittaessa tukevilla lääkkeillä olisi maksanut murto-osan siitä. 

Valtioneuvoston selvitysten mukaan Suomen sosiaalimenot kasvavat huomattavasti, jos työkyvyttömyyden ja sairauksien ehkäisyyn ei panosteta – jo 1990-luvun laman jälkeen nähtiin, että terveysinvestointien laiminlyönti johti myöhemmin korkeampiin kustannuksiin ​mtvuutiset.fi​ helda.helsinki.fi.

Terveyden kannalta oirekeskeisyys tarkoittaa, ettei väestön terveys parane, vaikka hoidot kehittyvät. Saatamme pitää ihmiset hengissä pidempään sairaina, mutta emme onnistu lisäämään terveitä elinvuosia. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että vaikka elinajanodote nousee, terveiden vuosien odote voi polkea paikallaan tai jopa laskea alemmissa sosiaaliryhmissä ​fi.wikipedia.org. 

Voimme jo havaita, että Suomen pienituloisimman väestönosan elinajanodote ei parantunut lainkaan 1990–2010, vaikka muu väestö koheni – osin siksi, että ehkäisevät palvelut eivät tavoittaneet heitä ​fi.wikipedia.org. Pitkällä tähtäimellä oirekeskeinen malli myös turhauttaa sekä potilaita että terveydenhuollon henkilöstöä: kroonisesti sairaat palaavat kerta toisensa jälkeen vastaanotolle ilman että heidän tilanteensa kokonaisuutena kohenee. Tämä linja heikentää luottamusta järjestelmään.

Taloudellisesti oirekeskeinen tie voi johtaa veronkorotuspaineisiin ja vaikeisiin priorisointeihin: joudutaan esimerkiksi leikkaamaan koulutuksesta tai muualta, jotta terveydenhuollon budjetti riittää aina vain kalliimpien hoitojen maksamiseen. 

Se on nollasummapeli, joka pitkällä juoksulla jarruttaa yhteiskunnan kehitystä. 

Tiivistäen: Oirekeskeisyys on lyhytnäköistä. Kestävä kehitys edellyttää siirtymistä kohti juurisyihin puuttumista – juuri siksi skenaariossa 2 maalattiin kuva ennakoivasta mallista.

Mitä muutoksia tarvitaan päätöksenteossa, kulttuurissa ja johtamisessa?

Jotta terveyden ja hyvinvoinnin suunta kääntyisi paremmaksi, tarvitaan monitasoisia muutoksia:

• Päätöksenteossa: Pitkän aikavälin ajattelun vahvistaminen on keskeistä. Politiikassa pitäisi uskaltaa tehdä investointeja, jotka ehkä tuottavat säästöjä vasta vuosikymmenen päästä. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi lakisääteistä hyvinvointibudjetointia: kaikkia lakeja ja budjettipäätöksiä arvioidaan myös terveysvaikutusten näkökulmasta (Health in All Policies -ajattelu). Lisäksi tarvitaan poikkihallinnollista yhteistyötä – terveys ei ole vain sosiaali- ja terveysministeriön asia, vaan myös opetus-, työ-, ympäristö- ja vaikka liikenneministeriön päätökset vaikuttavat kansanterveyteen. Päätöksenteossa tulisi antaa suurempi painoarvo tutkimustiedolle ja ennakointimalleille. Esimerkiksi väestöennusteiden viesti on otettava vakavasti: tiedämme jo nyt, että vanhusten määrä kasvaa voimakkaasti syntyvyyden laskiessa, joten päätöksissä on varauduttava hoivapalveluiden uudistamiseen ajoissa.
  

• Kulttuurissa: Tarvitaan arvojen ja asenteiden tärkeää muutosta. Yhteiskunnan tasolla olisi siirryttävä kilpailu- ja suorituskeskeisyydestä kohti yhteisöllisyyttä ja hyvinvoinnin arvostusta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että työpaikoilla johdetaan ihmisiä inhimillisesti – ymmärretään palautumisen tarve, eikä työuupumusta leimata heikkoudeksi. Koulutuksessa painotetaan empatiaa ja tunnetaitoja yhtä lailla kuin akateemisia tai tekemisen taitoja. Julkisessa keskustelussa pitäisi aktiivisesti vähentää mielenterveysongelmiin, päihdeongelmiin ym. liittyvää stigmaa, jotta kynnys avun hakemiseen madaltuu. Lisäksi kansalaisten terveyslukutaitoa on parannettava: mediassa ja somekanavissa tulisi jakaa ymmärrettävää, holistiseen näkemykseen ja myös tieteeseen pohjautuvaa tietoa terveydestä, jotta ihmiset voivat tehdä tietoisia valintoja. Kulttuurinen muutos on usein hidasta, mutta esimerkiksi nuorten sukupolvien arvot antavat toivoa – heillä moni asia, kuten ekologisuus, mielen hyvinvointi ja tasa-arvo, ovat luontevia arvoja, joita voidaan tukea.
  

• Johtamisessa: Niin poliittisessa, julkishallinnollisessa kuin terveydenhuollon organisaatioidenkin johtamisessa on korostettava ennakoivaa otetta ja ihmislähtöisyyttä. Terveydenhuollon johtamisessa tämä tarkoittaa, että sairaaloiden ja hyvinvointialueiden johdossa ei keskitytä vain hoitoprosessien tehokkuuteen, vaan myös väestön terveyden kehittymiseen mittareissa. Tarvitaan uusia mittareita ja kannustimia: esimerkiksi hyvinvointialueille voisi tulla rahoitusta sen mukaan, kuinka paljon ne onnistuvat laskemaan vaikka alueensa tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuutta tai mielenterveysperusteisia sairauspäiviä. Johtaminen on myös henkilöstön johtamista – erityisesti sote-alan työvoimapulan uhatessa johtajien pitää panostaa työntekijöiden työhyvinvointiin, koulutukseen ja motivaatioon. Uupuneet hoitajat ja lääkärit eivät jaksa olla myötätuntoisia potilaille, mikä heikentää hoidon laatua. Siksi johtamisessa inhimillisyys on tärkeää: kuunnellaan tekijöitä, kehitetään toimintaa yhdessä heidän kanssaan (ns. osallistava johtaminen).
  

Kiteytetysti: Muutokset vaativat visiojohtajuutta. Sellaisia poliitikkoja ja viranhaltijoita, jotka uskaltavat katsoa yli neljän vuoden syklin ja sanoa: ”Nyt tehdään rakenteellisia uudistuksia, jotka ehkä heti eivät näy, mutta pelastavat Suomen terveydenhuollon 20 vuoden päästä.” 

Samoin työpaikoilla tarvitaan johtajia, jotka asettavat työntekijöiden hyvinvoinnin etusijalle ymmärtäen, että se on myös tuottavuuden perusta pitkällä aikavälillä.

Miten syntyvyys kehittyy ja mikä yhteys sillä on kulttuurilliseen turvallisuuteen, yhteyteen ja tulevaisuuden näkymiin?

Syntyvyys on laskenut Suomessa ennätyksellisen alhaiseksi 2010-luvun loppuun mennessä. Tilastot osoittavat kokonaishedelmällisyysluvun painuneen noin 1,25:een ​fi.wikipedia.org, mikä on selvästi alle väestön uusiutumistason (~2,1). Tulevaisuudessa syntyvyyden kehitys on yksi suurimmista epävarmuustekijöistä: pienetkin muutokset lapsiluvussa vaikuttavat vuosikymmenten päähän väestörakenteeseen. 

On mahdollista, että syntyvyys pysyy matalana tai jopa laskee vielä hieman (kuten Japanissa alle 1,3), jos nykyiset trendit jatkuvat. Toisaalta on myös mahdollista, että syntyvyys kääntyy nousuun, jos olosuhteet muuttuvat suotuisammiksi.

Kysymys mainitsee kulttuurillisen turvallisuuden, yhteyden ja tulevaisuuden näkymät. Tutkimukset ja kyselyt vihjaavat, että Suomessa nuoret aikuiset kyllä arvostavat perhettä, mutta monet kokevat epävarmuutta tulevaisuudesta – oli se sitten taloudellinen epävarmuus, ilmastonmuutokseen liittyvä huoli tai yhteiskunnallinen individualisoituminen. 

Kulttuurillinen turvallisuus viittaa siihen, tuntevatko ihmiset yhteiskunnan vakaaksi ja perheystävälliseksi. Jos ilmapiiri on sellainen, että ”ei uskalla hankkia lapsia tähän maailmaan”, syntyvyys jää alhaiseksi. Viime vuosien keskusteluissa on tullut esiin mm. ilmastohuoli: osa nuorista pareista pohtii, onko eettistä saada lapsia ilmastokriisin äärellä.

Myös kokemus yhteydestä vaikuttaa: jos potentiaalisilla vanhemmilla ei ole tukiverkkoja (sukua tai yhteisöä) ympärillä, ajatus lapsiperhearjesta voi tuntua musertavalta. Moderni elämä on monille yksinäistä – muutto toiselle paikkakunnalle töiden perässä on voinut rikkoa isovanhempien tuen läheltä, ja syntyy tunne että ”olemme kaksin vauvan kanssa ilman apua”.

Tulevaisuuden näkymät liittyvät myös taloudelliseen turvallisuuteen ja optimismiin. Suomessa talous on ollut suhteellisen vakaa, mutta pätkätyöt, epätyypilliset työsuhteet ja asuntomarkkinoiden kalleus kaupungeissa voivat lykätä lasten hankintaa. 

Jos nuoret kokevat, ettei ole varaa omaan asuntoon tai että ura pitää laittaa tauolle pitkäksi aikaa lapsen takia, he saattavat tehdä lapsia myöhemmin tai vähemmän. Kulttuuri, jossa lasten hankkimista tuetaan (esim. joustavat päivähoitojärjestelyt, perhevapaiden tasaisempi jakautuminen, työn ja perheen yhteensovittamisen helpottaminen) on yhteydessä korkeampaan syntyvyyteen – tämän näkee vaikkapa Pohjoismaiden välisissä eroissa: Ruotsissa ja Tanskassa on pitkään ollut Suomea korkeampi syntyvyys, osin perhepolitiikan erojen vuoksi.

Skenaarioista holistinen voisi edistää syntyvyyttä: jos yhteiskunnassa vallitsee yhteisöllisyyden ja merkityksellisyyden kulttuuri, ihmiset saattavat kokea lastensaamisen luontevana osana elämän merkitystä. 

Lisäksi, jos luodaan kulttuuri jossa ”lapsen kasvattaminen kylässä” palaa – eli yhteisö osallistuu – niin yksilöiden kokema taakka kevenee. Toisin sanoen, kun kulttuurinen turvallisuus ja yhteenkuuluvuus lisääntyvät, syntyvyyskin todennäköisesti kohoaa. 

Tästä on viitteitä historiasta: esimerkiksi 1940-50-lukujen sodanjälkeisessä Suomessa, vaikka materiaalinen niukkuus oli suurta, syntyvyys oli korkealla, osin siksi että vahva yhteishenki ja tulevaisuudenusko kannattelivat väestöä. Toki olosuhteet olivat täysin erilaiset, mutta psykologinen tekijä – usko parempaan huomiseen – on tärkeä.

Nykyhetkessä on jo joitain myönteisiä merkkejä: vuoden 2020 tienoilla syntyvyys notkahti hetkellisesti ylöspäin (1,37 -> 1,46) pandemian alkuvaiheessa, mikä yllätti ennustajat. Analyysin mukaan kotona vietetty aika ja ehkä arvojen uudelleen arviointi lisäsi halukkuutta perheen perustamiseen, tosin vaikutus jäi lyhytaikaiseksi. 

Tämä kertoo, että ihmisillä on edelleen halua lapsiin, kun olosuhteet tukevat sitä. Tulevaisuudessa, jos pystytään vahvistamaan nuorten luottamusta tulevaan – esimerkiksi ilmastotoimia onnistutaan tekemään niin, että katastrofipelot hellittävät, ja yhteiskunta tarjoaa työelämään joustoa – niin Suomen syntyvyys voisi palautua lähemmäs 1,7–1,8 tasoa. Se olisi kulttuurisesti ja taloudellisesti toivottavaa, koska muutoin väestökehitys on laskusuuntainen kotimaisin voimin.

Yhteenvetona: Syntyvyyden kehitys on sidoksissa kulttuurisiin tekijöihin. Turvallisuuden tunne, yhteisöllisyys ja optimistinen tulevaisuuden visio kannustavat perheenlisäykseen. Päinvastoin, epävarmuus, yksinäisyys ja pessimismi laskevat syntyvyyttä. Poliittisin päätöksin voidaan tukea perheiden turvallisuudentunnetta (työelämän uudistukset, päivähoito, asuminen, perhevapaiden uudistukset), mutta myös laajempi kulttuuri-ilmapiiri ratkaisee. Tässä mielessä kansanterveys ja syntyvyys linkittyvät: yhteiskunta joka välittää jäsentensä hyvinvoinnista, luo ilmapiirin jossa myös uusien jäsenten toivottaminen joukkoon on luontevaa.

Miten alkoholismin ja elintapasairauksien psykologiset ja yhteiskunnalliset juurisyyt tulisi huomioida?

Alkoholismin ja monien elintapasairauksien taustalla on psykologisia ja yhteiskunnallisia juurisyitä, joihin puuttumatta pelkät pintaoireiden hoidot ovat tehottomia. Esimerkiksi alkoholismi ei synny tyhjiössä: usein taustalla voi olla mielenterveyden häiriö (masennus, trauma), sosiaalinen pahoinvointi (yksinäisyys, työttömyys, syrjäytyminen) tai opittu kulttuurinen tapa purkaa stressiä alkoholiin. 

Samoin elintapasairaudet kuten lihavuus tai diabetes eivät johdu vain yksilön ”heikosta tahdosta”, vaan myös ympäristöstä (helppo saatavuus epäterveelliselle ruualle, liikunnan puute kaupunkisuunnittelussa), sosioekonomisista tekijöistä (köyhyys rajoittaa terveellisiä valintoja) ja psykologiasta (esim. lohtusyöminen henkiseen pahoinvointiin).

Näiden juurisyiden huomioiminen tarkoittaa, että terveyspolitiikan ja hoidon pitää olla kokonaisvaltaista. Alkoholismin hoidossa tämä on jo ymmärretty: pelkkä katkaisuhoito tai lääkitys (antabus tms.) ei riitä, ellei ihminen saa psykososiaalista kuntoutusta, vertaistukea (AA-ryhmät) ja ellei hänen elämäntilanteensa vakauta (asunto, työ, mielekäs arki). 

Yhteiskunnan tasolla alkoholikulttuuriin vaikuttaminen – mainonnan rajoitukset, saatavuuden sääntely, mutta myös asennekasvatus – on tärkeää. Viime vuosina on alettu puhua ”traumainformoidusta” päihde- ja mielenterveystyöstä: eli ymmärretään, että monilla päihdeasiakkailla on taustalla lapsuuden haitallisia kokemuksia tai traumaattisia tapahtumia, ja hoito suunnitellaan myötätuntoisesti tämä ymmärtäen ​mieli.fi. Tämä lähestymistapa olisi hyvä juurruttaa laajemminkin.

Elintapasairauksien juurisyihin vaikuttaminen vaatii yhteiskunnallisia toimenpiteitä terveyden eriarvoisuuden vähentämiseksi. THL:n tutkimukset osoittavat, että esimerkiksi pienituloisilla on korkeampi riski sydän- ja verisuonitauteihin ja alempi elinajanodote. Tämä ei ole geneettinen kohtalo, vaan seurausta eroista elämäntavoissa, työoloissa ja terveyspalvelujen saavutettavuudessa. 

Siksi juurisyihin puuttuminen tarkoittaa köyhyyden vähentämistä, koulutustason nostamista ja vaikkapa terveyspalveluiden viemistä niiden luo, jotka niitä vähiten käyttävät. Esimerkiksi terveyskioskit tai jalkautuva terveysneuvonta syrjäseuduilla ja vähävaraisten yhteisöissä voivat tuoda elämäntapatuen myös niille, jotka eivät hakeudu lääkäriin ennen kuin on pakko. Ihminen kohdattaisiin ihmisenä ja se on laskettu tärkeäksi osaksi budjettia. Nyt näitä palveluita toteuttavat erilaiset hyväntekeväisyysjärjestöt pääosin.

Psykologinen ulottuvuus on keskeinen: ihmisten käyttäytymistä ohjaa paljon muutakin kuin tieto järkitasolla. Tarvitaan ymmärrystä käyttäytymistieteistä – miten tavat muuttuvat? Esim. tupakoinnin vähentymisessä auttoi rajoitusten lisäksi se, että tupakointi onnistuttiin brändäämään epäsuosituksi (nuorten keskuudessa se ei ole enää ”cool”). Miten saisimme brändättyä nikotiinipussien ja nuuskankäytön epäsuosituksi?

Samoin pitäisi miettiä, miten vaikkapa runsas sokerin syönti tai liikkumattomuus saataisiin muutettua sosiaalisesti vähemmän normiksi ja terveelliset valinnat normiksi. Kampanjoiden sijaan usein tehokkaampaa on rakenteiden muokkaus: jos työpaikalla on taukoliikuntakulttuuri, kaikki tottuvat liikkumaan. Jos lähikaupassa terveellinen ruoka on halpaa ja esillä, se ostetaan herkemmin kuin pullat ja makeiset, jotka vievät suuren osan kauppojen lattia-pinta-alasta.

Yhteenveto: Alkoholismin ja elintapasairauksien torjunta vaatii, että näemme ihmiset kokonaisuuksina omassa ympäristössään. On menettelytapoja, kuten ”Health in All Policies”, jossa kaikessa päätöksenteossa arvioidaan myös terveysvaikutukset – se auttaa huomioimaan yhteiskunnalliset juurisyyt. 

On myös puhuttu sosiaalisista determinanteista: terveys syntyy suurelta osin arjen ympäristöissä – kodeissa, kouluissa, työpaikoilla, harrastuksissa. Juurisyihin käyminen on monimutkaista ja hidasta (esim. köyhyyden poistaminen), mutta jokainen askel sillä tiellä tuottaa laajaa hyötyä. Investointi nuorten mielenterveyteen ja perheiden tukeen voi heijastua pienempänä alkoholinkulutuksena ja parempina elintapoina vuosikymmenten päästä, kun nämä nuoret aikuiset tekevät elämänvalintojaan.

Mikä on yhteyden, rakkauden ja merkityksellisyyden puutteen vaikutus kansanterveyteen?

Ihmisen perustarpeisiin kuuluvat sosiaalinen yhteenkuuluvuus (yhteys toisiin), rakkaus/kiintymys sekä kokemus merkityksestä elämässä. Näiden tarpeiden krooninen puute heijastuu terveyteen monilla tavoilla. Tutkimusnäyttö osoittaa, että yksinäisyys lisää riskiä moniin fyysisiin sairauksiin ja ennenaikaiseen kuolemaan. 

Eräässä laajassa meta-analyysissa (Holt-Lunstad ym.) todettiin, että voimakas yksinäisyys oli yhtä merkittävä kuolleisuuden riskitekijä kuin tupakointi 15 savuketta päivässä – sosiaalinen eristyneisyys on yhteydessä noin 30 % suurempaan kuolemanriskiin iästä riippumatta ​mieli.fi. 

Mekanismit voivat liittyä esimerkiksi krooniseen stressiin: yksinäisyys nostaa elimistön stressihormonitasoja, heikentää unen laatua ja lisää matala-asteista tulehdusta, mikä altistaa sydänsairauksille ja masennukselle.

Rakkauden puute, laajasti ymmärrettynä (ei vain romanttinen rakkaus, vaan vaikkapa lapsen kokema vanhempien rakkaus tai ystävien ja lähiyhteisön välittäminen), voi aiheuttaa kiintymyssuhdeongelmia, jotka heijastuvat mielenterveyteen. 

Lapsuudessa rakkaudeton tai turvaton kasvuympäristö on merkittävä riskitekijä myöhemmälle masennukselle, ahdistuneisuudelle ja myös päihteiden väärinkäytölle ​mieli.fi. THL:n mukaan lapsuuden haitalliset kokemukset (ACE, adverse childhood experiences) korreloivat vahvasti aikuisiän terveysongelmien kanssa ​mieli.fi. Jos yhteiskunnassa on paljon emotionaalista kylmyyttä tai sosiaaliset siteet ovat heikkoja, kansanterveys kärsii.

Merkityksellisyyden puute – tunne ettei elämällä ole tarkoitusta – liittyy masennukseen, mutta myös laajemmin motivaatio-ongelmiin huolehtia itsestä. Jos ihminen kokee elämän tyhjäksi, hänellä ei välttämättä ole intoa liikuntaan, terveelliseen ruokaan tai edes hoito-ohjeiden noudattamiseen sairauden iskiessä. 

Viktor Franklin logoterapian hengessä voidaan todeta: ihminen kestää vaikeudetkin, jos elämällä on tarkoitus. Kansanterveydellisesti ihmiset, joilla on jokin tarkoitus (oli se sitten työ, harrastus, vapaaehtoistyö, perhe tms.), voivat usein paremmin. 

Onpa eräässä japanilaisessa tutkimuksessa esitetty, että ”ikigai” – eli elämäntarkoituksen kokemus – ennustaa pidempää elinikää. Suomi on monilla onnellisuusmittareilla maailman kärjessä, mutta lähempi tarkastelu paljastaa, että osa väestöstä (erityisesti nuoret) kamppailee merkityskriisien kanssa. Esim. nuorten lisääntyvä ahdistus voi osin kummuta kokemuksesta, ettei löydä paikkaansa maailmassa.

Käytännön esimerkki yhteyden vaikutuksesta on yksinäiset vanhukset: monet iäkkäät, joilla ei ole sosiaalista verkostoa, rappeutuvat sekä henkisesti että fyysisesti nopeammin. Jos vanhuksella sen sijaan on läheisiä ihmisiä, seuraa ja huolenpitoa, hänen muistinsakin säilyy paremmin ja toimintakyky pysyy yllä pidempään. Tämä näkyy hoivakotien ulkopuolella asuvissa ikäihmisissä: ne, joilla on esimerkiksi aktiivinen rooli isovanhempina tai jotka osallistuvat vaikkapa eläkeläiskerhoon, ovat terveempiä kuin täysin yksin olevat.

Kansanterveyden näkökulmasta yhteyden, rakkauden ja merkityksen tekijöitä on vaikea mitata numeerisesti, mutta ne ovat taustavoimia monille tilastoille. Niiden puute heijastuu lisääntyneinä mielenterveysdiagnooseina, itsemurhina, päihdeongelmina ja jopa tietyissä elintapasairauksissa. Siksi terveyden edistämisessä pitäisi uskaltaa puhua myös näistä ”pehmeistä” tekijöistä. Jo nyt järjestöt kuten MIELI ry korostavat yhteisöllisyyden tärkeyttä mielenterveydelle ja esimerkiksi tekevät työtä itsemurhien ehkäisemiseksi luomalla toivon ja yhteyden kokemuksia ihmisille. Kunnan tasolla voidaan tukea vaikkapa kylätoimintaa tai kaupunginosayhteisöjä – nämä eivät ole perinteisesti terveyspolitiikkaa, mutta niillä on terveysvaikutuksia.

Lopuksi: voidaan sanoa, että ihminen on psykofyysinen olento, jolle sosiaalinen ja henkinen hyvinvointi on yhtä tärkeää kuin fyysinen. Kansanterveys ei parane vain lääkeresepteillä, vaan myös luomalla yhteiskuntaan lämpöä, luottamusta ja merkitystä. 

Tutkimusviitteet tukevat tätä holistista näkemystä: esimerkiksi Vaasan yliopiston arvioinnissa todettiin, että mielenterveyden edistämisellä (esim. nuorten miesten syrjäytymistä ehkäisevä Aikalisä-hanke) on taloudellisia positiivisia vaikutuksia koko yhteiskuntaan. Hyvinvoiva, merkityksensä kokeva väestö on tuottava ja kestävä väestö.

Yhteenveto

Vuosien 1990–2024 tilastot osoittavat, että Suomen kansanterveys on kehittynyt kaksijakoisesti: fyysiset kansantaudit on saatu osin kuriin, mutta psyykkiset ongelmat ovat nousseet keskiöön. 

Terveydenhuollon resurssit ovat olleet koetuksella kasvavien kustannusten vuoksi, ja väestön ikääntyminen on tuonut omat haasteensa. Tulevaisuus (2025–2090) riippuu siitä, mihin suuntaan ohjaamme kehitystä. 

Jatkuuko nykyinen oireiden perässä juokseminen, vai siirrymmekö kohti ehkäisevää, ihmistä kokonaisuutena tukevaa mallia? Entä hyödynnämmekö teknologian tuoman potentiaalin viisaasti? 

Raportissa hahmotellut skenaariot antavat kuvan ääripäistä ja mahdollisuuksista:

• Nykyuran jatkuessa terveydenhuolto joutuu yhä ahtaammalle ja kansanterveyskehitys voi polkea paikallaan tai heiketä tietyillä osa-alueilla. Tämä skenaario varoittaa, että muutokselle on akuutisti tarvetta.

• Ennaltaehkäisevä, holistinen malli lupaa parempaa terveyttä ja hyvinvointia, jos investoimme ihmisiin ja yhteisöihin. Se vaatii kulttuurisia ja rakenteellisia uudistuksia, mutta palkitsee terveempänä, onnellisempana väestönä.

• Tekoälyn tuoma murros voi helpottaa resurssipulaa ja parantaa hoidon laatua, mutta teknologia on valjastettava eettisesti ja inhimillisesti. Parhaimmillaan se on työkalu, joka tehostaa ennaltaehkäisyä ja hoitoa.

• Yhdistelmäskenaariossa Suomi hyötyy sekä pehmeistä että kovista keinoista: yhteisöllisyys ja merkityksellisyys palaavat arvoiksi samalla kun data ja tekoäly tukevat terveyttä. Tämä on visio, jossa Suomi selättää ikääntymisen haasteen innovatiivisesti ja ihmisarvoa kunnioittaen.
  

Lopulta, kansanterveyden kohtalonkysymykset eivät ratkea vain terveydenhuollon sisällä. Ne kietoutuvat koko yhteiskunnan toimintaan – talouteen, koulutukseen, työelämään, ympäristöön ja kulttuuriin. 

Päätöksenteon tulisi tunnistaa tämä laaja kuva. Jos onnistumme luomaan yhteiskunnan, jossa jokainen kokee olevansa turvassa, välitetty ja merkityksellinen, heijastuu se suoraan terveystilastoihin: vähemmän sairauksia, pienemmät kustannukset ja pidemmät, paremmat elämät. 

Niin talouden kuin inhimillisyyden nimissä, tämän raportin viesti on selvä: ennaltaehkäisy, yhteisöllisyys ja viisas teknologian käyttö ovat avaimet kestävään terveyden tulevaisuuteen Suomessa.

Vasta, kun alamme kansana toimimaan rohkeasti ja pitkäjänteisesti, voimme ajatella tällaisen kulttuurin ja kansan muutoshankkeen olevan myös vientituote muille maille.

Olen käytettävissä: sanjay@pranasan.com

Voit myös pyytää minulta sähköpostitse tämän raportin PDF-tiedostona.

Kaarinassa 2.5.2025

Riku (Sanjay) Uski

p.s. muista tutustua raportin toiseen osaan tästä

Lähteet:

• Blomgren J. ym., Kela (2024). Sairauspoissaolot mielenterveyssyistä maksavat menetettynä työpanoksena yli miljardi euroa vuodessa ​kela.fi.

• Väisänen K., TTT-lehti (2025). Mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojen kasvu pysähtyi​ tttlehti.fi​.

• Kela, Tietotarjotin (2024). Tilasto sairauspäivärahoista 2023.

• Työterveyslaitos (2021). Kunta-alan sairauspoissaolot – koronavuoden vaikutukset.

• Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT (2024). Henkilöstöraportti – sairauspoissaolot.

• MTV Uutiset – STT (2017). Suomalaisten pitkät sairauslomat ovat vähentyneet ​mtvuutiset.fi.

• THL, Kansantaudit: Sydän- ja verisuonitautien yleisyys ja kustannukset.

• THL (2023). Kelan sairasvakuutusetuudet 2018.

• THL (2023). Sydän- ja verisuonitautien kustannukset – lääke- ja sairauspäivärahakulut.

• Lääkärilehti (2022). Tyypin 2 diabeteksen kustannukset ​laakarilehti.fi​kaypahoito.fi.

• Työturvallisuuskeskus (2023). Alkoholihaittojen kustannukset 2022​ ttk.fi​.

• EHYT / Lääkärilehti (2021). Alkoholin kustannukset terveydenhuollolle ​ehyt.fi.

• MIELI ry (2023). Tilastotietoa mielenterveydestä ​mieli.fi​mieli.fi.

• Yle Uutiset (2024). Nuorten mielenterveys kriisissä – kouluterveyskysely 2023 ​yle.fi.

• Tilastokeskus (2024). Väestörakenne 1900–2024 ​stat.fi.

• Tilastokeskus (2021). Väestöennuste 2021–2070 ​yle.fi.

• Wikipedia: Suomen väestö (päivitetty 2024) ​fi.wikipedia.org.

• Tilastokeskus (2025). Elävänä syntyneet ja kuolleet 1950-2024​ stat.fi.

• Tilastokeskus (2023). Vastasyntyneiden elinajanodote 2023​ stat.fi.

• Holt-Lunstad J. ym. (2015). Association of loneliness with mortality – viitattu MIELI ry:n sivulla ​mieli.fi.

Raportti osa 2/2: Unohtuiko ihminen hoidosta? Modernin lääketieteen haaste holistiselle terveydelle

Johdanto

Tämän raportin tarkoitus on faktoihin nojaten tarjota näkökulmia siitä, miten voisimme voida paremmin yksilöinä ja yhteiskuntana. Tämä sopii luettavaksi kaikille ja toivon, että raporttini tavoittaa myös Suomen terveydenhoidosta (huollosta) vastaavat ihmiset. Voit olla minuun yhteydessä sähköpostitse sanjay@pranasan.com.

Tämän raportin ensimmäinen osa keskittyy arvioimaan Suomen kansanterveyden tilaa syvällisesti vuosien 1990-2024 välillä ja esittää tulevaisuuden skenaariot vuosille 2025-2090. Voit tutustua raportteihin kummassa järjestyksessä tahansa.

—

Allopaattinen lääketiede – eli moderni länsimainen biolääketieteellinen lähestymistapa – on saavuttanut valtavia edistysaskeleita tautien hoidossa ja akuutissa lääketieteessä.

Siitä huolimatta sen rajallisuudet ovat yhä ilmeisiä, kun tarkastellaan terveyttä kokonaisvaltaisena ilmiönä, joka sisältää muutakin kuin pelkän fyysisen oireettomuuden​ pmc.ncbi.nlm.nih.gov.

Jo vuonna 1948 Maailman terveysjärjestö (WHO) määritteli terveyden olevan “tila, jossa vallitsee täydellinen fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi, eikä vain sairauden tai heikkouden puuttuminen” (WHO 1948)​.

Tämä laaja-alainen terveyden ihanne asettaa viitekehyksen, jossa pelkkä sairauden poissaolo ei riitä; tarvitaan myös mielen ja sosiaalisen elämän hyvinvointia; läsnäoloa.

Kuitenkin käytännössä allopaattinen lääketiede on pitkään keskittynyt pääosin biologisiin tekijöihin ja sairauksien eliminointiin, mikä heijastaa sen reduktionistista taustaa.

Perinteinen länsimainen lääketieteellinen malli – usein kutsuttu biolääketieteelliseksi malliksi (biomedical model) – tarkastelee ihmiskehoa kuin konetta, jonka osia voidaan ymmärtää erikseen, ja olettaa että monimutkaisetkin elämän ilmiöt voidaan selittää palauttamalla ne pohjimmiltaan yksinkertaisempiin biologisiin prosesseihin ​juniperpublishers.com.

Tästä näkökulmasta mieli on pitkään erotettu kehosta (dualismi) ja tietoisuus nähty lähinnä aivojen toiminnan sivutuotteena.

Lääketieteen koulutuksessa on painottunut evoluutiobiologia (evolutionary biology) ja patologia: ihmisen terveys nähdään evoluution tuotteena, ja sairaudet ymmärretään biologisten mekanismien häiriöiksi, jotka lääkehoidon tai kirurgian keinoin pyritään korjaamaan.

Tämä lähestymistapa on tuottanut merkittäviä tuloksia erityisesti akuutissa hoidossa – esimerkiksi infektiot, vammat ja kirurgiset toimenpiteet – mutta kroonisten tautien, psyykkisen hyvinvoinnin ja yksilön kokonaisvaltaisen terveyden saralla allopaattisen mallin rajoitukset korostuvat.

George Engel esitti vuonna 1977 tunnetun haasteen perinteiselle biolääketieteelliselle mallille ja toi esiin tarpeen laajentaa lääketieteen viitekehystä. Hän esitteli biopsykososiaalisen mallin, joka ottaa huomioon biologisten tekijöiden lisäksi psykologiset ja sosiaaliset ulottuvuudet potilaan terveydentilassa (Engel 1977).

Engel (1977) huomautti, että perinteinen biolääketiede ei pysty selittämään kaikkia terveydessä ja sairaudessa havaittavia ilmiöitä – esimerkiksi kuinka mieli ja sosiaalinen ympäristö vaikuttavat sairauksien kulkuun ​juniperpublishers.com.

Biopsykososiaalinen lähestymistapa onkin ensimmäisiä modernin länsimaisen lääketieteen sisältä nousseita vaatimuksia holistisemmasta näkemyksestä.

Samaan aikaan kun länsimainen lääketiede on kamppaillut laajentaakseen näkemystään, ayurvediset (Ayurvedic) ja joogiset (Yogic) perinteet ovat jo vuosituhansien ajan käsitelleet terveyttä perusluonteeltaan kokonaisvaltaisena (holistic) ilmiönä.

Näissä perinteissä ihmisen fyysinen keho, mieli ja tietoisuus nähdään erottamattomasti kytkeytyneinä toisiinsa.

Tämä raportti tarkastelee allopaattisen lääketieteen keskeisiä rajoituksia vertaamalla sitä ayurvedan ja joogan näkökulmiin terveyteen ja sairauteen.

Tarkoituksena on tuoda esiin, miten tietoisuuskeskeinen lähestymistapa (consciousness-centered approach) ayurvedassa ja joogassa tarjoaa laajemman viitekehyksen terveydelle ja hyvinvoinnille, sekä pohtia mahdollisuuksia integroida nämä näkemykset moderniin terveydenhuoltoon.

Allopaattisen lääketieteen lähtökohdat ja rajoitukset

Allopaattinen lääketiede perustuu tieteelliseen reduktionismiin, jossa monimutkaiset ilmiöt pilkotaan pienempiin osiin ymmärryksen saavuttamiseksi.

Historiallisesti tämä lähestymistapa juontaa juurensa valistuksen ajatteluun ja luonnontieteiden kehitykseen: anatomian, fysiologian ja mikrobiologian edistys sai lääkärit selittämään sairaudet konkreettisten fyysisten syiden perusteella (kuten taudinaiheuttajat tai kudosvauriot).

Tämän ansiosta kehitettiin tehokkaita hoitoja moniin henkeä uhkaaviin tiloihin. Kuitenkin samalla muotoutui käsitys, että jokainen sairaus on erillinen fysikaalinen ongelma kehossa – usein irrallaan potilaan psykologisista tai sosiaalisista ulottuvuuksista.

Yksi seuraus tästä on, että erikoistuminen on lisääntynyt: lääketieteessä on erikoislääkäreitä yhä pienemmille kehon osa-alueille.

Vaikka erikoisosaaminen on tuonut syvällistä tietoa, se on joskus tapahtunut kokonaisuuden ymmärtämisen kustannuksella.

Potilas saatetaan nähdä lähinnä tietyn elimen tai järjestelmän kantajana (“sydänpotilas”, “reumapotilas” jne.), eikä hänen elämäntilannettaan, henkistä hyvinvointiaan tai arvojaan välttämättä huomioida hoidon suunnittelussa.

Tällainen kapea-alainen tarkastelu on vastoin WHO (1948) esittämää terveysihannetta ja voi johtaa tilanteeseen, jossa hoidetaan sairautta, mutta ei potilasta kokonaisena ihmisenä.

Toinen rajoitus on mielen ja kehon erottaminen. Länsimainen lääketiede on perinteisesti erotellut somaattiset (ruumiilliset) sairaudet psyykkisistä häiriöistä. Vaikka psykologia ja psykiatria ovat lääketieteen aloja, ne ovat pitkään toimineet erillään somatiikasta.

Vasta viime vuosikymmeninä aloilla kuten psykoneuroimmunologia on alettu ymmärtää, kuinka läheisesti mieli ja keho todellisuudessa toimivat yhdessä.

Kuitenkin käytännön terveydenhuollossa psyykkinen osa-alue jää usein toissijaiseksi ellei kyseessä ole selkeä mielenterveyden diagnoosi. Esimerkiksi stressin tiedetään altistavan fyysisille sairauksille, mutta perinteisessä mallissa stressi nähdään taustatekijänä, ei hoidon pääkohteena.

Lisäksi tietoisuuden rooli terveydessä on ollut vaikeasti hahmotettava länsimaiselle tieteelle. Materialistisessa paradigmassa tietoisuus on selitetty aivojen biologiseksi toiminnoksi, jolla itsessään ei nähdä olevan erillistä vaikutusta kehoon – eräänlaisena epifenomenina.

Tämä näkökulma sivuuttaa ilmiöt, joissa subjektiivinen kokemus vaikuttaa objektiivisesti mitattavaan terveyteen.

Tunnettu esimerkki on plasebo-efekti: pelkkä usko hoidon tehoon voi tuottaa paranemisreaktion, vaikka varsinaista vaikuttavaa ainetta ei anneta.

Reduktionistisessa viitekehyksessä plasebon vaikutusta on ollut vaikea selittää muuten kuin että se “huijaa” kehoa parantumaan, kun mieli uskoo hoitoon.

Ayurvedinen ja jooginen näkökulma sen sijaan antaisi plasebolle toisenlaisen merkityksen – osoituksena mielen ja tietoisuuden todellisesta vaikutusvoimasta kehossa – mistä enemmän jäljempänä.

On myös huomionarvoista, että allopaattinen lääketiede on painottanut akuuttien oireiden lievitystä ja tautien hallintaa enemmän kuin positiivisen terveyden edistämistä.

Usein terveydenhuollon onnistumista mitataan sillä, onko sairaus saatu pois (esim. kasvain leikattu, infektio parannettu), ei niinkään sillä, onko potilas saavuttanut kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tilan.

Tämä rajaus jättää varjoon esimerkiksi elämäntapojen vaikutuksen: vaikka ennaltaehkäisevä terveydenhuolto on lisääntynyt, allopaattinen järjestelmä on perinteisesti kehittynyt reaktiivisena – puuttumaan asiaan vasta, kun jokin menee vikaan.

Seurauksena kroonisia sairauksia, jotka liittyvät usein elämäntapoihin (kuten 2-tyypin diabetes, sydän- ja verisuonitaudit, monet mielenterveyden häiriöt), on vaikea hallita pelkästään lääkehoidoilla.

Tarvittaisiin kokonaisvaltaisempaa otetta, joka huomioi ravinnon, liikunnan, stressinhallinnan ja henkisen hyvinvoinnin.

Yhteenvetona allopaattisen lääketieteen rajoituksista voidaan todeta, että sen mekanistinen maailmankuva ja keskittyminen fyysisiin syy-seuraussuhteisiin antaa vain rajallisen kuvan ihmisen terveydestä.

Engel (1977) toi esiin, että tätä kuvaa on laajennettava sisällyttämällä myös psyykkiset ja sosiaaliset tekijät.

Seuraavaksi tarkastelemme, kuinka ayurvedan ja joogan perinteet vastaavat näihin haasteisiin omilla malleillaan, jotka ovat alusta asti olleet holistisia ja tietoisuutta korostavia.

Ayurvedinen näkökulma terveyteen

Ayurveda on muinainen intialainen lääketieteen järjestelmä, jonka nimi merkitsee “elämän tietoa” (sanskritin ayur = elämä, veda = tieto). Se edustaa luontoon ja tietoisuuteen pohjautuvaa kokonaisvaltaista terveysfilosofiaa.

Ayurvedan mukaan terveys on dynaaminen tasapainotila kehon, mielen ja hengen välillä sekä yksilön ja ympäristön välillä ​juniperpublishers.com.

Toisin kuin allopaattisessa mallissa, jossa taudin katsotaan usein iskevän ulkoa tai syntyvän erillisestä fysiologisesta häiriöstä, ayurvedassa sairaus nähdään epätasapainon seurauksena yksilön sisäisessä kokonaisuudessa.

Keskeinen käsite ayurvedassa on yksilöllinen prakriti eli perustuslaatu, joka määrittyy kolmen doshan (vata, pitta, kapha) suhteesta jokaisen ihmisen kehossa ja psyykessä.

Doshat voidaan kuvailla elämänvoiman eri ilmentymiksi, jotka säätelevät kehon toimintoja ja mielen piirteitä. Ayurvedinen diagnoosi tunnistaa, mitkä tekijät ovat epätasapainossa yksilön omassa konstituutiossa, ja hoito pyrkii palauttamaan luonnollisen tasapainon.

Menetelmät voivat sisältää yrttilääkintää, ruokavalion muutoksia, hierontaa, kehon puhdistusprotokollia (kuten panchakarma) sekä joogaa kaikissa muodoissaan (yoga) ja meditaatiota (osa joogaa).

Huomionarvoista on, että ayurvedassa mieli ja keho käsitellään erottamattomina: jokaisella fyysisellä vaivalla katsotaan voivan olla psyykkinen ulottuvuus ja päinvastoin.

Esimerkiksi ayurvedalääkäri saattaa suositella meditaatiota tai hengitysharjoituksia osana korkeaan verenpaineeseen annettavaa hoitoa, koska stressi ja mielentila nähdään oleellisina tekijöinä verenpaineen säätelyssä.

Ayurvedan filosofiset perusteet juontuvat Samkhya-filosofiasta ja Vedanta-perinteestä, joissa tietoisuus (purusha, atman) on kaiken olevan perusta.

Tämä tarkoittaa, että ayurvedassa inhimillinen tietoisuus ja universaali tietoisuus kietoutuvat toisiinsa: ihmisen terveys heijastaa yhteyttä hänen syvimpään olemukseensa ja ympäröivään maailmankaikkeuteen. Sairaus puolestaan voidaan nähdä eräänlaisena vieraantumisena tästä yhteydestä – tasapainon rikkoutumisena.

Käytännön tasolla tämä ilmenee ayurvedan vahvana painotuksena ennaltaehkäisyyn ja elämäntapojen harmonisointiin: päivittäiset rutiinit (dinacharya), vuodenaikoihin sopeutuminen (ritucharya), oikeanlainen ravinto kehotyypin mukaan sekä henkiset harjoitukset luovat perustan terveydelle.

Ayurvedinen näkökulma siis laajentaa terveyden käsitteen kattamaan elämän tarkoituksellisuuden ja merkityksellisyyden kokemuksen – ulottuvuudet, joita allopaattinen malli harvoin eksplisiittisesti huomioi.

On olennaista huomata, että vaikka ayurveda on tieteellisesti eri lähtökohdista ponnistava järjestelmä kuin länsimainen lääketiede, se on herättänyt kasvavaa kiinnostusta täydentävänä ja vaihtoehtoisena lähestymistapana.

Esimerkiksi Maailman terveysjärjestö on tunnustanut ayurvedan merkityksen perinteisenä lääketieteenä ja kehottanut hyödyntämään sen oppeja turvallisesti nykyterveydenhuollon rinnalla ​juniperpublishers.com.

Ayurvedan vahvuutena nähdään erityisesti sen kyky käsitellä kroonisia vaivoja ja edistää hyvinvointia ilman vahingollisia sivuvaikutuksia, hyödyntäen luonnonmukaisia hoitokeinoja ja potilaan oman elinvoiman vahvistamista.

Jooginen näkökulma terveyteen ja tietoisuuteen

Jooga liitetään lännessä usein fyysisiin asentoihin (asana) ja rentoutumiseen, mutta perinteisessä mielessä se on kattava järjestelmä, joka pyrkii yhdistämään kehon, mielen ja hengen.

Sana “jooga” merkitsee yhteyttä tai yhteen liittämistä – käytännössä yksilöllisen tietoisuuden yhdistymistä universaaliin tietoisuuteen. Joogan näkökulmasta terveys ei ole vain sairauden poissaoloa, vaan tasapainon ja harmonian tila ihmisen kaikilla olemuspuolilla.

Joogafilosofiassa ihminen käsitetään moniulotteiseksi olennoksi, jolla on fyysinen keho, hienojakoinen energiajärjestelmä, mieli, äly ja autuuden tai hengen taso (näitä viitataan usein käsitteellä pancha kosha eli “viisi kehoa” tai kerrosta).

Sairaus voi juontaa juurensa minkä tahansa näistä tasoista epäharmoniaan – esimerkiksi pitkittynyt emotionaalinen kärsimys (mielen taso) voi lopulta ilmentyä fyysisenä sairautena.

Jooginen lähestymistapa terveydelle painottaa itseoivallusta ja tietoisuuden laajentamista osana parantumista. Meditaatio ja mindfulness-harjoitukset, jotka ovat joogan keskeisiä työkaluja, on suunniteltu hiljentämään mielen hälinä ja tuomaan yksilö läsnäolon tilaan, jossa kehon ja mielen luonnollinen tasapainotus voi tapahtua.

Moderni tiede on alkanut dokumentoida näiden harjoitusten hyötyjä: meditaation on havaittu vähentävän stressihormonien eritystä, alentavan verenpainetta ja muuttavan aivojen toimintaa myönteisellä tavalla, mikä tukee hyvinvointia.

Nämä löydökset tarjoavat tieteellistä vahvistusta joogan perinteiselle käsitykselle, jonka mukaan mieli ja tietoisuus voivat parantaa kehoa, kun niille annetaan mahdollisuus.

Eräs joogan ydinperiaate on prana – elämänenergia, joka virtaa kehossa. Pranayama-harjoitukset (hengitystekniikat) pyrkivät säätelemään ja tasapainottamaan tätä energiaa, mikä vaikuttaa sekä fyysiseen terveyteen että mielen tilaan.

Allopaattinen lääketiede on vasta viime aikoina alkanut tunnustaa hengityksen ja vagushermon aktivoinnin merkitystä esimerkiksi stressin hallinnassa, kun taas joogit ovat hyödyntäneet näitä vaikutuksia vuosituhansien ajan tietoisen hengityksen avulla.

Tämä havainnollistaa laajempaa kahtiajakoa: länsimainen tiede vaatii mekanistisen selityksen (mitattavissa olevat hermoston muutokset), kun taas jooginen lähestymistapa toimii kokemuksellisella ja tietoisuuden tasolla – molemmat päätyvät kuitenkin tunnustamaan saman ilmiön terveyttä edistävän vaikutuksen.

Jooginen perspektiivi korostaa myös eettistä ja henkistä ulottuvuutta terveyden ylläpitämisessä. Joogan kahdeksanosaisessa tiessä (ashtanga) kuvataan elämäntapaohjeet (yama ja niyama), jotka sisältävät esimerkiksi väkivallattomuuden, totuudenmukaisuuden, puhtauden ja tyyneyden vaalimisen.

Näiden periaatteiden noudattaminen luo henkistä hyvinvointia ja harmoniaa sosiaalisiin suhteisiin, mikä puolestaan heijastuu positiivisesti terveyteen.

Toisin sanoen, jooginen näkemys tunnistaa että ihmisen elämän tarkoitus ja arvot vaikuttavat hänen fysiologiaansa – ajatus, joka on vasta hiljattain saanut huomiota länsimaisessa lääketieteessä esimerkiksi psykologiassa ja psykosomaattisessa tutkimuksessa.

Joogan ja ayurvedan maailmankuva on pohjimmiltaan tietoisuuskeskeinen (consciousness-centered approach).

Tämä tarkoittaa, että tietoisuus nähdään fundamentaalisena todellisuutena, josta mieli ja keho ovat ilmentymiä – ei päinvastoin.

Tässä paradigmassa paraneminen voidaan käynnistää tietoisuuden tasolta käsin: kun ihminen syventyy meditaatioon tai rukoukseen, hän muuttaa perustavanlaatuisella tavalla sisäistä tilaansa, mikä voi heijastua parantumisena kehossa.

Länsimaisessa tieteessä tällaisia ilmiöitä tutkitaan esimerkiksi placebo-efektin, hypnoosin tai rentoutustekniikoiden kautta, mutta jooginen näkökulma menee askeleen pidemmälle väittäen, että korkeampi tietoisuus itsessään on parantava voima.

Tämä on selkeä kontrasti allopaattiseen oletukseen, jossa parantavia voimia etsitään fyysisistä interventioista ja kemiallisista aineista ulkoapäin.

Yhteenveto ja vertailu näkökulmista

Kun vertaamme allopaattista ja ayurvedistä/joogista näkökulmaa, huomaamme niiden eroavan sekä filosofisella tasolla että käytännön menetelmissä. Seuraavassa on koottu muutamia keskeisiä vertailuja:

• Maailmankuva: Allopaattinen lääketiede nojaa materialistiseen maailmankuvaan ja evoluutiobiologiaan, jossa elämä on kehittynyt sattumanvaraisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan kautta, ja tietoisuus on emergentti ilmiö. Ayurvedan ja joogan näkökulmasta maailma on pohjimmiltaan tietoisuuden läpäisemä ja järjestäytynyt kokonaisuus; ihmisen elämä nähdään tarkoituksellisena osana tätä kokonaisuutta, ja tietoisuus on primaarinen olemassaolon ulottuvuus eikä vain sivutuote.

• Terveyden määritelmä: Allopatiassa terveys määritellään usein tautien puuttumisen kautta. Ayurvedassa ja joogassa terveys ymmärretään laajasti fyysisen, psyykkisen ja henkisen hyvinvoinnin tasapainona. Tämä heijastaa holistista terveyskäsitystä (WHO 1948), jonka ayurvedinen ja jooginen perinne omaksuivat omiin malleihinsa jo muinoin.

• Diagnoosi ja hoitomallit: Allopaattinen diagnoosi keskittyy tunnistamaan tarkan biologisen vian (esim. bakteeri-infektio, kasvaimen sijainti, hormonitasapainon häiriö) ja hoito kohdistuu sen poistamiseen tai korjaamiseen spesifillä interventiolla. Ayurvedinen diagnoosi kartoittaa kehon ja mielen tilan kokonaisuutena (dosha-tasapaino, ruoansulatuksen tila, mielen laatu jne.), ja hoito koostuu monista toisiaan tukevista toimista potilaan elämän eri alueilla – ruokavalio, yrtit, jooga, meditaatio, elämäntapojen muokkaus. Jooginen näkökulma tuo hoitoon harjoituksia, jotka vaikuttavat suoraan tietoisuuteen ja hermostoon (kuten meditaatio ja hengitys), joita allopaattinen malli on vasta alkanut hyödyntää esimerkiksi mindfulness-terapioina.

• Preventio vs. reaktio: Allopaattinen järjestelmä on perinteisesti reaktiivinen – se astuu kuvaan, kun sairaus on jo ilmennyt. Ayurvedassa ja joogassa korostus on ennaltaehkäisyssä: ihanteena on ehkäistä epätasapainon syntyminen niin, että sairautta ei tarvitsisi koskaan hoitaa. Tämä näkyy käytännössä esimerkiksi ohjeina päivittäiseen elämään, vuodenaikojen mukaan vaihtuvina rutiineina ja jatkuvana henkisen kasvun prosessina, jonka avulla yksilö pitää itsensä terveenä.

• Ihminen osana luontoa: Länsimainen lääketiede on joskus etäännyttänyt ihmisen ympäristöstään, käsitellen tautia universaalina ilmiönä joka iskee yksilöön. Ayurvedinen näkemys painottaa, että yksilö on mikrokosmos, joka heijastaa makrokosmosta: ympäristön rytmit (vuorokauden- ja vuodenajat) ja luonnon elementit vaikuttavat terveyteen, ja hoito pyrkii sovittamaan yksilön takaisin sopusointuun luonnon kanssa. Joogassa vastaavasti ihminen nähdään osana tietoisuuden verkostoa, jolloin esimerkiksi myötätunnon ja yhteyden kokemukset eivät ole vain moraalisia ideaaleja vaan myös terveyttä tukevia tekijöitä.

• Todistusaineisto ja tiedon lähestymistapa: Allopaattinen lääketiede vaatii hoidoilleen vahvan kokeellisen ja tilastollisen näytön (satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset, kliiniset kokeet). Ayurvedan viisaus on pitkälti peräisin tuhansien vuosien empiirisestä havainnoinnista ja perinteen välittämisestä, ja joogan vaikutukset tunnetaan perinteisesti subjektiivisen kokemuksen sekä mestari-oppilas -perinteen kautta siirtyneenä tietona. Nykyisin näitä perinteitä tutkitaan tieteellisesti yhä enemmän, ja monille ayurvedisille hoidoille (kuten joillekin yrteille) sekä joogaharjoituksille (kuten meditaatiolle) on kertymässä tutkimusnäyttöä. Kuitenkin epistemologinen lähtökohta eroaa: allopatia luottaa ulkoiseen mittaukseen, kun taas ayurveda ja jooga antavat painoarvoa myös sisäiselle kokemukselle terveyden arvioinnissa.

On selvää, että molemmissa lähestymistavoissa on vahvuuksia ja heikkouksia. Allopaattinen lääketiede on vertaansa vailla akuutissa hoidossa, kirurgiassa ja tartuntatautien torjunnassa.

Ayurvedinen ja jooginen lähestymistapa puolestaan tarjoaa syvällistä ymmärrystä siitä, miten elämäntavat, ajattelu ja tietoisuuden laatu vaikuttavat terveyteen, ja se antaa työkaluja kroonisten vaivojen hoitoon sekä hyvinvoinnin edistämiseen ilman voimakkaita sivuvaikutuksia.

Niiden yhdistäminen voi johtaa entistä täydentävämpään hoitoon, jossa potilasta hoidetaan sekä kehon että mielen tasolla. Modernissa terveydenhuollossa onkin nähtävissä suuntaus kohti tällaista integraatiota: esimerkiksi joissakin sairaaloissa (ei Suomessa?) tarjotaan nykyään jooga- ja meditaatio-ohjelmia potilaille, ja lääkärikoulutuksissa maailmalla puhutaan “integatiivisesta lääketieteestä (integrative medicine)”, joka yhdistää parhaat käytännöt eri suunnista.

Huom: integraation onnistumisen kannalta on tärkeää, että joogisia tai ayurvedisiä oppeja ei lähestytä samalla tavalla kuin allopaattisia oppeja. Näiden menestyksekäs integraatio vaatii aidon kiinnostuksen tehdä pitkäjänteistä työtä, jotta terveydenhuolto ja siten ihmiset voivat todella hyötyä näistä. Ayurveda tai jooga ole suorite.

Johtopäätökset

Allopaattisen lääketieteen rajoitukset tulevat esiin, kun terveyttä tarkastellaan laajempana ilmiönä kuin mihin pelkkä biolääketieteellinen malli yltää.

Vaikka länsimainen lääketiede on erittäin tehokas monissa tilanteissa, se on perinteisesti rajannut tarkastelunsa kehon fyysisiin osiin ja prosesseihin, mikä on johtanut kapeaan mutta syvään osaamiseen.

Ayurvedan ja joogan näkökulmat laajentavat tätä näkökenttää korostamalla holistisuutta: ihminen on kehon, mielen, hengen ja ympäristön muodostama kokonaisuus.

Ne ottavat tietoisuuden aktiiviseksi tekijäksi terveyden ylläpidossa ja sairauden parantamisessa – ajatus, joka vasta nyt saa jalansijaa tieteellisessä tutkimuksessa esimerkiksi mindfulnessin ja psykoneuroimmunologian kautta.

On tärkeää huomata, että allopaattinen ja ayurvedinen/jooginen lähestymistapa eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan voivat täydentää toisiaan.

Kuten Engel (1977) esitti, lääketieteen tulee omaksua laajempi malli kattaakseen kaikki terveydentilaan vaikuttavat tekijät.

Ayurvedan ja joogan perinteet tarjoavat käytännöllisiä menetelmiä ja filosofisen perustan tälle laajennetulle mallille.

Integroimalla tietoisuuskeskeisiä käytäntöjä – kuten jooga, meditaatio, ruokavalion ja elämäntapojen optimointi – perinteisen lääketieteen rinnalle voidaan saavuttaa hoitotuloksia, jotka kumpikaan lähestymistapa ei yksinään voisi saavuttaa.

Selkeyden vuoksi mainittakoon vielä, että jooga on pitkälle kehittynyt kokonaisvaltainen järjestelmä ja teknologia elämään, ei siis pelkät asanat.

Yhteenvetona, allopaattisen lääketieteen vahvuudet ja heikkoudet tulevat paremmin esiin vertailemalla sitä ayurvedisiin ja joogisiin näkemyksiin.

Tämä vertailu paljastaa, että terveyden käsitteessä on ulottuvuuksia, joita moderni tiede vasta tutkii mutta jotka muinaiset holistiset järjestelmät tunnistivat jo kauan sitten.

Ihanteellisessa tapauksessa tulevaisuuden terveydenhuolto yhdistää länsimaisen lääketieteen tieteellisen tarkkuuden ja ayurvedan sekä joogan viisauden ihmisen kokonaisvaltaisesta luonteesta.

Tällöin hoito ei keskity vain sairauden kukistamiseen, vaan myös terveyden ja hyvinvoinnin rakentamiseen fyysisellä, psyykkisellä ja hengellisellä tasolla – mikä lopulta on ihmiskeskeisen terveydenhuollon perimmäinen päämäärä.

Olen käytettävissä tähän työhön myös kansallisella tasolla.

Muista tutustua myös raportin ensimmäiseen osaan tästä.

Kaarinassa 2.5.2025

Sanjay (Riku)

Ota minuun yhteyttä: sanjay@pranasan.com

Lähteitä ja lisätietoja mm.:

• Stanford Encyclopedia of Philosophy – Philosophy of Medicine: discusses reductionism vs holism and the scope of evidence in medicine​plato.stanford.edu​

• Engel, G.L. (1977) – Proposed the Biopsychosocial model, arguing for integrating mind and body in medical practice.

• World Health Organization – Preamble to the Constitution (1948): defines health holistically as complete physical, mental, and social well-being​who.int.

• Hunt et al. (2022), Evol. Med. Public Health: Introduces an “evobiopsychosocial” model adding evolutionary context to health and disease, highlighting broader causes and prevention​pubmed.ncbi.nlm.nih.gov​

• Ayurvedic perspective on health – classic definition of health as equilibrium of bodily functions plus blissful mind/soul.

• Stress reduction and mind-body practices – evidence that yoga and similar interventions lower stress hormones and improve physiological stress markers.

Olen oman terveyteni toimitusjohtaja – Tekoäly on oikea käteni

Tässä tarina siitä, miltä näyttää kun toimit itse itsesi ylilääkärinä. Ei teoreettinen pohdinta, vaan elävä esimerkki juuri nyt.

Havaitsin muutamia viikkoja sitten uuden kyhmyn rintani alueella. Yksityisen terveysvakuutukseni turvin varasin lääkärikäynnin, ja jo vakuutusyhtiön chat-keskustelussa ilmaisin suoraan tavoitteeni: haluan päästä kuvantamiseen ja verikokeisiin viipymättä.

Alla käyn läpi toimintamallini, jota olen noudattanut jo vuosia terveyteni suhteen – esimerkkinä tämä tutkimusta ja toimenpiteitä vaativa tilanne:

Vastuullinen lähestymistapa terveyteen

1. Oma tutkimus ensin. Aiemmin se tarkoitti loputtomia Google-hakuja, nykyisin työkalupakissani on tekoäly. Ristiintarkistan tietoja eri sovelluksilla löytääkseni konsensuksen diagnostiikkapolusta ja hoitovaihtoehdoista. Huomioin sekä allopaattisen lääketieteen että holistisen lähestymistavan, joka kattaa elintavat, ravinnon, henkiset tekijät ja yksilölliset ominaisuudet. Kaikkeen tähän menee vain murto-osa aiemmasta (eli täysin tehtävissä, tekosyyksi ei käy ajanpuute).

2. Tiivis diagnoosi- ja hoitovaihtoehtojen muistio. Kun olen nopeasti oppinut kattavasti mahdollisista diagnooseista ja hoitovaihtoehdoista (kiitos tekoälyn), teen ytimekkään muistion, jonka voin tarpeen tullen avata vastaanotolla.

3. Sydämestä käsin kommunikointi vastaanotolla. Kerron suoraan, mutta lämpimästi tulleeni hakemaan diagnoosia muuttuneeseen terveydentilaani, jotta voimme yhdessä arvioida mahdollisia hoitovaihtoehtoja. Mainitsen pehmeästi, että olen jo 15 vuoden ajan omaehtoisesti teettänyt laajoja verikokeita ja pidän itseäni tärkeimpänä lääkärinäni. Tämä loiventaa lääkärin yllätystä ja auttaa häntä suhtautumaan valveutuneeseen kansalaiseen.

4. Terveydentilan taustojen kattava avaaminen. Kerron terveydentilani taustat ja viimeaikaiset muutokset proaktiivisesti. Avaan lääkärille myös uneni, liikuntani, ravintoni ja henkisen elämäni laadun. Näin lääkäri ymmärtää kohtaavansa ihmisen, joka on kartalla omasta elämästään.

5. Perusteltu vuoropuhelu diagnoosin löytämiseksi. Annan lääkärin tehdä omat arvionsa, mutta kysyn rauhallisesti perusteluja. Vaikka vastaanottoaika on rajallinen, rauhallinen ja dialogiin pyrkivä lähestymistapa kasvattaa molemminpuolista ymmärrystä.

6. Omien tietojen peilaus lääkärin näkemyksiin. Kun lääkäri on arvioinut tilanteen ja ehdottanut jatkotoimenpiteitä, jaan oman selvitykseni tuloksia ja käytän muistiinpanojani tarvittaessa tukena. Jos lääkäri keskittyy vain tietokoneelle naputteluun, pyydän häntä ystävällisesti keskeyttämään hetkeksi keskustelua varten.

7. Perustellut jatkotoimenpiteet. Ilmaistuani tietoni ja toiveeni voimme yhdessä sopia parhaista seuraavista askeleista. Tässä tapauksessani se oli lähete kuvantamiseen toiseen lääkärikeskukseen sekä kattavat verikokeet, joita varten minulla oli valmis lista. Lääkäri olisi määrännyt suppeammat kokeet, mutta koska olen seurannut näitä markkereita omatoimisesti ja selvitykseni oli asiantuntevaa, kaikki pyytämäni verikokeet hyväksyttiin.

8. Diagnoosi ja hoitovaihtoehdot yhteistyössä. Kuvantamisen, mahdollisen koepalan ja verikokeiden jälkeen arvioimme yhdessä hoitovaihtoehtoja, mikäli sellaiset ovat tarpeen. Toimin edelleen valveutuneena itseni ylilääkärinä, erikoislääkäreitä konsultoiden ja pyytäen kuvantamisen tulokset myös itselleni. Nykyisin voin syöttää magneetti-, ultraääni- ja röntgenkuvat valitsemaasi tekoälysovellukseen ikäsi yms. kera ja pyytää selkokielistä raporttia löydöksistä (kokeile tätä, omalla tai internetistä löytyvällä kuvalla–yllätyt todennäköisesti)

9. Lopputulema: kunnioittava yhteys. Vaikka prosessi on vielä kesken, oleellisinta on että olen itse tilanteen tasalla parhaiten – kuten kuuluukin. Lääkärin kanssa syntyi toisiamme kunnioittava ilmapiiri. Hän totesi, ettei tekoälyä vielä hyödynnetä hänen työssään, mutta yhä useampi asiakas saapuu vastaanotolle aiempaa valveutuneempana.

Kommunikaatio määrittää kokemuksen

Kommunikaatiotaidot määrittelevät suurelta osin elämänkokemuksemme. Kyse on sekä sisäisestä puheestamme että vuorovaikutuksestamme muiden kanssa.

Jos marssisin lääkärin vastaanotolle rintaani rummuttaen, päsmäröiden ja pelkkiä vaatimuksia esittäen, aitoa yhteyttä ei syntyisi ja diagnoosi-hoitoprosessi kärsisi. Siksi myös asiakkaan vastuulla on löytää toimiva yhteys lääkärin kanssa. Parhaiten se onnistuu perehtymällä itse asioihin, mahdolliseen diagnoosiin ja hoitovaihtoehtoihin etukäteen.

Huom: Tämä ei tarkoita pelon sävyttämää pohdintaa tai anekdoottien keräämistä verkon keskustelupalstoilta. Hyödynnä tekoälyä – se on kenties merkittävin positiivisesti elämääsi vaikuttava teknologian sovellutusalue, joka on käytettävissä tavallisella arkisella digiosaamisella.

Oleellista on kohdata terveydenhuollon henkilöstö sydämestä käsin. Sinua hoitavat ihmiset eivät (yleensä) ole syy terveydentilasi negatiivisiin muutoksiin. Näin kohtaamiset eivät muutu asetelmaksi "minä vastaan järjestelmä". Tällöin myös perustelujen kysyminen tai diagnoosin kyseenalaistaminen voi tapahtua rakentavasta yhteydestä käsin. Tai ainakin sinä teet oman osuutesi, se riittää.

Mikäli olet eri mieltä tai et ole saanut kaipaamiasi tietoja tai hoitoa, sinulla on tarvittavat tiedot jatkokäsittelyä varten toisaalla.

Tekoäly mullistaa terveydenhuollon – nyt

Tekoäly on jo mullistanut henkilökohtaisen terveydenhoidon. Pian se mullistaa myös institutionaalisen terveydenhuollon. Tekoälysovellusten ulottuvilla on kaikki maailman lääketiede, tutkimukset, potilaskertomukset, ihmisen biologia, evoluutio-oppi ja holistinen terveydenhoidon kirjo kaikkine erikoisaloineen.

Miten inspiroivaa tämä onkaan!

Kenellä tahansa on jo nyt ilmaiseksi pääsy valtavaan tietomäärään, joka on jäsennelty aidoksi viisaudeksi. Siksi oma selvitys, mahdolliset diagnoosipolut sekä hoitovaihtoehdot ovat suurella todennäköisyydellä jo kattavampia ja tarkempia kuin mitä yksittäiset terveydenhuollon ammattilaiset pystyvät tarjoamaan.

Lääkärit tekevät virheitä kaikilla lääketieteen alueilla päivittäin. Tekoäly voi myös tehdä virheitä, mutta sen tarkkuus ja kattavuus on jo sitä luokkaa, että jokaisen terveydenhuollon organisaation on kysyttävä: miten ja kuinka pian saamme lääkärimme käyttämään tekoälyä?

Potilaat saavat parempaa hoitoa nopeammin.

Lääkärit voivat tehdä luotettavammin ja tehokkaammin oikeita päätöksiä.

Maailmalta kuuluu yhä useammin tarinoita: yksityishenkilöt ovat tekoälyä hyödyntäen tehneet toisen diagnoosin lääkärin alkuperäisestä diagnoosista ja kuvantamistuloksista – lääkärit ovat huomanneet vaihtoehtoisen diagnoosin osuneen oikeaan, minkä ansiosta oikeat toimenpiteet on voitu tehdä ajoissa ja ihmishenkiä on säästynyt.

Siiloutuneen terveydenhuollon haaste

Moderni lääketiede keskittyy usein reduktiiviseen oireiden hoitamiseen kokonaisvaltaisen terveyden edistämisen sijaan. Lääkäreissä on spesialistia spesialistin perään, jolloin ihmisen terveyden hoidosta tulee siiloutunutta, ei holistista.

Tärkeintä pitäisi olla yksilön hengen pelastaminen sekä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti hyvinvointia ja terveyttä edistävän ratkaisun löytäminen. Mikäli jotkin muut tekijät ovat terveydenhuollossa etusijalla, olemme sen ytimessä, mikä kaipaa muutosta.

Tekoälyllä on pääsy kaikkeen tietoon ja osaamiseen kokonaisvaltaisesti. Lääkäreillä saattaa vielä mennä sormi suuhun, koska heillä ei ole osaamista eikä toimintakulttuuria kokonaisvaltaiseen hoitamiseen. Valitettavasti paljon tästä on politiikkaa.

Ajatellaan asiaa analogian kautta: käyttäisinkö vain 5% olemassaolevasta tietokirjasarjasta rajoittaakseni tietoisesti ymmärrystäni ja pakottaakseni käyttöön vain sen aihepiirin, mitä olen ymmärtänyt tähänkin saakka?

Eikö olisi absurdia olla hyödyntämättä kaikkea saatavilla olevaa tietoa, etenkin kun se jalostuu nopeasti viisaudeksi? (pelkkä tietomäärä ei ole sama asia kuin viisaus)

Ratkaisu ei ole tekoälyn rajoittaminen vain allopaattisen, modernin lääketieteen kontekstiin. Silloin kyse ei ole tekoälyn hyödyntämisestä vaan pelkistä tietokantahauista.

Ratkaisu, ei ongelmia

Suosituin vastalause on (toistaiseksi) yksityisyys. Samaan aikaan sosiaalisen median sovellukset ovat jo parin vuosikymmenen ajan tienneet meistä enemmän kuin me itse. Puhumattakaan kauppaketjujen lojaalius-ohjelmista etukortteineen.

On ratkaisuja tai on ongelmia. Sitä saamme, mihin energiamme suuntaamme. Tekoälylle ei tarvitse syöttää lääkärikeskuksessa asiakkaan henkilökohtaisia tietoja, vaan ainoastaan oleelliset tiedot diagnoosin ja ymmärryksen kasvattamiseksi.

Parasta tässä kaikessa on, että suuri terveydenhoidon muutos on väistämättä edessämme – ja pian.

Ei ole millään tapaa perusteltua, että yksityishenkilöillä on pääsy parempaan, kattavampaan ja faktuaalisesti kokonaisvaltaisempaan terveydenhoidon tietoon kuin lääkäreillä ja hoitohenkilökunnalla.

Jos perustelut ovat politiikka ja ongelmien näkeminen ratkaisujen sijaan, ainoa tarvittava kysymys on: miten poistamme rikkinäisen politiikan, joka ei palvele kansalaisten hyvinvointia?

Ihminen teknologian keskiössä

Ihmisten rooli terveydenhuollossa on tärkeämpi kuin uskommekaan. Tekoälyn avulla hoitohenkilökunnalla ja lääkäreillä pitää olla enemmän aikaa kohdata asiakas: keskustella, nähdä ihminen kokonaisuutena. Hoitaa ihmistä kokonaisvaltaisesti, koska perusteluja sille, miksi näin ei tehtäisi, ei enää ole.

Sama pätee tietysti julkiseen terveydenhuoltoon. Mitä jos Suomi kerrankin näyttäisi mallia ja uudistaisi maan sairaudenhuollosta oikeaan terveydenhuoltoon?

Yli vaalikausien, kymmeniä vuosia eteenpäin katsoen.

Perjantaina 2.5.2025 julkaisen kattavan raportin, jossa avaan nykyisen terveydenhoidon haasteet ja esitän ratkaisun rakenteelliseen, pitkän jänteen Suomi Oy:n kansalaisten hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Tilaa ilmainen uutiskirjeeni TÄSTÄ, lähetän sähköpostilla tuon raportin.

Jos asia herätti sinussa ajatuksia, jätä kommenttia tai laita viestiä.

Suomen päättäjille: täällä on hihat käärittynä jo – jos haluatte keskustella aiheesta, ottakaa rohkeasti yhteyttä.

Terveisin,
Sanjay (Riku)